HELSINKI. Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue hämmensi vuosi sitten Latvian MM-kisoissa, kun se sijoittui B-lohkossa peräti viidenneksi.

Kun neljänneksi itsensä niukasti hilannut Kanada keräsi kazukien tavoin kymmenen pinnaa, pääsi lilliputti todella lähelle puolivälieriä ja jättisensaatiota.

Kanada meni kuitenkin jatkoon voitettuaan keskinäisen pelin ja Kazakstanin hävittyä alkulohkon päätösmatsissa Norjalle 1-3. Kanada otti tarvittavan pisteen pelattuaan päätösottelun Kazakstanin jälkeen.

Koska vaahteranlehtipaidat pääsivät Suomea vastaan päätösmatsissa voittomaalikisaan asti (2-3-tappio), voidaan Kazakstanin todeta olleen vain yhden maalin päässä jatkopaikasta.

Nyt meno on ollut toisenlaista, eikä paikkaa Suomen MM-kisojen puolivälieriin ole tulossa – ei välttämättä paikkaa edes läheltä niitä. Maa hävisi MM-avauksessa Tanskalle 1-9 ja perään Ranskalle 1-2. Tiistaina Sveitsi korjasi täydet pisteet numeroin 3-2.

– Viime vuonna meillä oli hyvä joukkue. En usko meidän olevan yhtäkkiä paljon huonompia. Tässä on edelleen periaatteessa kasassa se sama joukkue, joka menestyi vuosi sitten hyvin, toisia MM-kisojaan pelaava Kirill Savitski sanoi Kansainväliselle Jääkiekkoliitto IIHF:lle.

– Tässä voi olla kyseessä psykologinen asia – mutta tällä hetkellä emme saa samanlaisia tuloksia (kuin vuosi sitten). Kukaan ei kykene selittämään syytä.

Savitskin mukaan Tanska-peli oli todella huono, seuraava matsi jo parempi. Tiistain suoritus oli ihan miehekäs, mutta tehoton. Joukkueen ykköshahmo oli 40 torjuntaa ottanut Andrei Shutov – joka ansaitsisi muutamilla kopeillaan paikan Youtubesta.