Vai ei joukkue arvosta? GM otti kantaa tappelulla NHL:ssä kohauttaneen pakin masentaviin sopimuskommentteihin – ”Meillä on loistava suhde”
Dallas Starsin ruotsalaispelaaja John Klingberg on ollut NHL:n pudotuspeleissä puhuttu nimi – ainakin joukkueen ja länsinaapurin parissa.
Pelaaja tappeli viime viikolla Calgary Flamesia edustavan maanmiehensä Rasmus Anderssonin kanssa, ja 29-vuotias pakki on vaikuttanut olevan sarjassa Flames-pelaajien silmätikku ja fyysisen pelin kohde.
Kovaan peliin vaikuttava tekijä tai ei, mutta kaksinkertaisen maailmanmestarin nykyinen sopimus Dallasin kanssa loppuu tähän kauteen.
Jokereissa aikanaan käynyt pakki on kuulunut Dallasin organisaatioon kaudesta 2012-13 lähtien, ja tuota seuraavalla sesongilla hän nousi NHL:ään.
Puolustaja puhui menneisyydestä kovaankin sävyyn. Hän kertoi tunteneensa tammikuussa, ettei joukkue arvosta pelaajaa, kun sopimusneuvottelut tyssäsivät.
– Muut äijät allekirjoittivat sopimuksen juuri kauden alla. Halusin tehdä myös itse niin, pelaaja oli sanonut aiemmin tänä vuonna NHL:n verkkosivujen mukaan.
– Koen pelaajana, ettei minua arvosteta, kun emme edes käyneet neuvotteluita. On ollut hiljasta, ruotsalainen puhisi.
Pelaaja otti aiheeseen kantaa uudestaan toukokuussa.
– Tähdistöottelutauko teki minulle hyvää. Pääsin kaikesta irti henkisesti ja fyysisesti keskittymään tulevaan. Katsoin myös itseäni peilistä. Tuosta lähtien olen ollut tyytyväinen peliini.
GM Jim Nill myönsi, että hän haluaisi pitää Starsin vuoden 2010 viidennen kierroksen 131. varauksen joukkueessaan.
– John ja minä olemme keskustelleet paljon, meillä on loistava suhde. Käsittelemme näitä juttuja kauden päätyttyä. Hän on ollut hyvä.
– Haluaisin pitää hänet.
Dallas johtaa avauskierroksen sarjaa Calgarya vastaan voitoin 2-1. Sarjan neljäs osa pelataan Suomen aikaa tiistaiyönä.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!