Ruotsille reilusti huonoja uutisia – useat NHL-pelaajat kieltäytyivät MM-kisakutsusta
Ruotsi pelasi MM-kisoissa ensimmäisen ottelunsa Itävaltaa vastaan lauantaina ja voitti sen lukemin 3-1. Joukkue pelasi ottelussa ainoastaan kolmella kentällisellä, nimittäin se on jättänyt kahdeksan kisapassia leimaamatta sen toivossa, että NHL:stä saapuisi vielä kovia vahvistuksia joukkueelle.
Tuohon suunnitelmaan on tullut jo useampia mutkia matkaan. Aftonbladet uutisoi nimittäin, että kutsusta ovat kieltäytyneet Minnesota Wildin Joel Eriksson Ek ja Jonas Brodin sekä Washington Capitalsin Marcus Johansson ja Johan Larsson. Heistä Eriksson Ek vetosi loukkaantumisiin kun taas Johanssonin ja Larssonin NHL-sopimukset umpeutuvat.
Sunnuntaiaamuna puolestaan Expressen kertoi, ettei myöskään Boston Bruinsia edustava puolustaja Hampus Lindholm ole tulossa kisoihin. Hän jättää turnauksen väliin, sillä hän kärsi ennen NHL:n pudotuspelejä nivelsidevammasta.
NHL-miesten lisäksi myöskään tuore SHL-mestarikaksikko Färjestadin riveistä, Jacob de la Rose sekä Linus Johansson, ei osallistu kevään MM-kisoihin. Molemmat vetosivat loukkaantumisiin.
Ruotsin joukkueen mukana on parhaillaan kuusi pelaajaa, joiden kisapasseja ei ole leimattu. He istuvat katsomossa odotellen, että tuleeko NHL-vahvistuksia vai ei. Heihin kuuluvat puolustajat Jonathan Pudas ja Christian Folin sekä hyökkääjät Oskar Lang, Nils Åman, Linus Karlsson sekä Elmer Söderblom.
Ruotsin turnaus jatkuu sunnuntain iltaottelulla Tshekkiä vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona