NHL-taituri upotti Ruotsin dramaattisessa ottelussa – kiitti samalla suomalaisfaneja: ”Se tuntui hyvältä”
TAMPERE. Jääkiekon MM-kisoissa nähtiin torstai-iltana todellinen jännitysnäytelmä, kun Kanada lähetti Ruotsin puolivälierissä kotimatkalle jatkoajan jälkeen maalein 4-3.
Kanada oli kahden erän jälkeen 0-3-tappioasemassa, mutta lopulta joukkue taisteli pelin väkisin tasoihin. Jatkoajalla vaahterapaidat pääsivät heti ylivoimalle, jossa Drake Batherson iski ratkaisun.
Kanadalaishyökkääjä kertoi ottelun jälkeen, ettei joukkue ollut luovuttanut missään vaiheessa, vaikka Ruotsilla oli kolmen maalin johtoasema.
– Meillä oli hyvä fiilis. Olemme itsevarma joukkue – ja tämä antaa meille jatkoon paljon lisää itseluottamusta. Näytimme, että pystymme pelaamaan näitä joukkueita vastaan. Ruotsi oli hyvä tänään, Batherson kommentoi medialle.
Kanadan nousu ja varsinkin voittomaali sai myös Nokia Arenan repeämään liitoksistaan. Areenalla oli paljon suomalaiskannattajia, jotka juhlivat riemuissaan Kanadan voittoa. Batherson kiitteli tästä tamperelaisyleisöä.
– Se tuntui hyvältä, hyökkääjä kuittasi.
Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!