Leijonat taipui Ruotsille – ratkaisua haettiin aina voittolaukauskisasta asti

© Kuva: Pasi Mennander/Leijonat.fi

Keskiviikkoiltaan tarjoiltiin harvinaista herkkua, kun Suomi ja Ruotsi kohtasivat toisensa MM-tasolla. Molemmilla oli ottelussa etsikkoaikansa, eikä ratkaisuun 60 minuutin varsinainen peliaika riittänyt.

Ensimmäistä erää hallitsi Tre Kronor. Leijonat vaikutti hivenen jännittyneeltä, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkin länsinaapurin 1-0-johdossa Adam Larssonin maalin turvin.

Toinenkaan erä ei alkanut Suomelta vakuuttavasti, mutta Magnus Hellbergin hörpättyä Mikko Lehtosen helpon oloisen rannelaukauksen pelin painopiste muuttui täysin. Parin minuutin jälkeen verkko heilui jälleen, kun Lehtonen alusti upealla syötöllä maalin kulmalle nousseen Sami Vatasen johtomaalin.

Kolmas erä oli tiukkaa vääntöä, mutta Ruotsi sai kammettua itsensä tasoihin. Jatkoajalla Tre Kronor oli hallitsevampi osapuoli ensimmäisellä puolikkaalla, mutta toinen pariminuuttinen oli likimain kokonaan Suomen hallinnassa.

Maaleja ei viiden minuutin jatkoaika kuitenkaan tuonut, ja voittolaukauskilpailu ratkaisi ottelun voittajan. Hellberg nousi tässä taistelussa konnasta sankariksi torjuen Leijonien jokaisen yrityksen ja Emil Bemströmin vuorenvarmalla rannelaukauksella Ruotsi otti itselleen lohkon johtopaikan. Mitään ei tässä vaiheessa ole kuitenkaan ratkaistu, sillä alkulohkovaihe on vasta noin puolivälissä.