Itseään ruoskinut leijonapakki nyt armollisempi itselleen – ”Luulin, että pelasin sen suht’ hyvin”
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
TAMPERE. Leijonat ”järkytti” suomalaisfaneja helatorstaina jäätyään MM-kisojen puolivälierässä Slovakiaa vastaan 0-2-tappioasemaan.
Sitten meininki muuttui. Suomi petrasi, tuli rinnalle, ohi ja 4-2-voittoon. Tällainen käsikirjoitus ei ollut toiseksi eniten pelanneelle (21.37) Esa Lindellille epäselvää.
– Ei ollut oikeastaan epäselvää, luotto oli omaan tekemiseen. Oli tiedossa, että on tiukka ja vauhdikas peli tulossa. Ehkä vähän hidas startti meiltä, mutta pelin edetessä tuntui, että se kääntyy meille. Ja kääntyikin, Dallas Stars -pakki sanoo perjantain aamujäiden jälkeen.
Pelaaja ruoski itseään torstaina Iltalehden haastattelussa Slovakian 0-2-maalin takia. Lindell ei voittanut kaksinkamppailussa Pavol Regendaa, joka laukoi hallitsevalle olympiapronssimitalistille maalin.
– Minulta kysyttiin, että ärsyttikö se toinen maali. Sanoin, että ärsytti, mun äijä siitä pääsi tekemään.
– Luulin, että pelasin sen suht’ hyvin, kun sain sen sinne ulkopuolelle. Kiekko tulikin tarjottimella. Virhe ärsytti, mutta onneksi ei niin paljoa, kun voitettiin, pelaaja hymyilee.
Seuraavaksi edessä on matsi Yhdysvaltoja vastaan. Välierävastus kaatui Leijonien käsittelyssä alkusarjassa maalein 4-1. Pystyykö Lindell NHL-miehenä tuomaan leijonaleiriin jotain knoppitietoja jenkeistä?
– Kaverit sanoivat tuolla, että on aika samantyyppinen peli tiedossa kuin torstaina (Slovakiaa vastaan). Nopea tempo, ehkä vähän laadukkaampi jengi. Enemmän kavereita NHL:stä. Välierä on napsun kovempi peli.
USA:n Boston Bruins -vahti Jeremy Swayman on ollut kisoissa hurjassa tikissä. Viisi peliä, torjuntaprosentti 96,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 0,69.
– Joo. Kuulin, että pelasi torstaina pirun hyvin ja nollat. Mutta NHL:stä en muista oikein, molemmat meidän Boston-pelit olivat ihan alkukaudesta. Tietty laadukas veska, kun pelaa NHL:ssä.
Pakki pelasi NHL:ssä 76 runkosarjan matsia ja seitsemän pudotuspeliottelua. MM-kisoissa vyölle on kertynyt neljä ottelua. Kautta on vielä jäljellä kahden koitoksen verran.
– Tosi hyvä on jaksamistaso. Ilman muuta jaksaa, täysillä loppuun asti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu