Entinen liigapelaaja oli todistamassa Kanadan sensaatiomaista MM-kisatappiota – ”Historiallista voittoa voi juhlia hetken aikaa”
HELSINKI. Tanska järjesti maanantaina jääkiekon MM-kisojen suurimman sensaation, kun Kanada jäi maan jalkoihin maalein 2-3.
Tulos pisti puolivälierien suhteen odotukset täysin uusiin mittapuihin. Nyt näet Kanada voi kohdata puolivälierissä Suomen tai Ruotsin, Tanska voi ylipäätään voi yltää sinne ja Slovakia, hallitseva olympiapronssimitalisti voi pudota sieltä tyystin.
Ja putoaakin, jos se ei voita Tanskaa tiistaina varsinaisella peliajalla.
Maanantain matsi oli perinteinen iso vastaan pieni käsikirjoitukseltaan. Tanska teki vastaiskuista, Kanada myllytti ja roikkui, Tanska blokkasi ja maalivahti Sebastian Dahm oli järjettömän hyvä. Hän koppasi 29 kutia.
– Historiallista voittoa voi juhlia hetken aikaa. Maksoimme hintaa. Meidän piti ottaa haaste vastaan, ja otimme sen, iloinen Morten Poulsen sanoo.
Tanskalle voitto oli ensimmäinen Kanadasta 73 vuoteen Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivujen mukaan.
Pelin käsikirjoitus sai juonenkäänteensä jo avauserässä, kun Tanska rummutti taululle 0-2-johdon. Poulsen syötti maansa avaushäkin.
– Ensimmäisen erän suoritus oli lähellä täydellistä. Tiesimme, että voimme saada paikkoja vauhdilla, maalille menolla ja yhtä lailla hyvällä maalivahtipelaamisella.
– Nämä jutut auttoivat meitä. Piti hyväksyä se, että pelaamme paljon puolustusalueella.
Tanskan sensaatiovoitto muutti tiistain asetelmia siis niin, että nyt maalle riittää yksikin piste jatkopaikkaan Slovakiaa vastaan.
– Emme halunneet katsoa kauaksi eteenpäin, nyt on fokus tiistaille. Meillä on tärkeä peli myös tiistaina.
Tanskan turnaus voikin yhtäkkiä venyä odotettua pidemmäksi. Moni varmasti oletti, että maan pelit jäävät seitsemään ja alkulohkoon.
Poulsen on jääkiekkoliigan seuraajille tuttu kaudelta 2016-17, jolloin hän edusti Pelicansia. Kauden 54 ottelua toivat tehot 8+7=15 (+2).
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Oliver Kapaselle kylmä suihku NHL:ssä – Joel Armia iskettiin huippuketjuun
- NHL:ssä rysähti! Viime kauden sensaatiovahdille jättidiili
- Vezina-voittajalle jättisopimus kouraan NHL:ssä!
- Liigan maalikuningas löysi uuden seuran – yllättävästä sarjasta!
- Joel Armialle avautuu iso mahdollisuus NHL:ssä: ”Hän ansaitsee tämän”
- SaiPa purkaa ulkomaalaispelaajansa sopimuksen – uusi hankinta tähtäimessä
- IS: Jatkaako Antti Pihlström vielä uraansa? Näin hyökkääjä kommentoi
- Suomalaisvahdille katastrofialku uudessa seurassa – yleisökin antoi palaa
- Aleksander Barkovilta uskomaton temppu! Vain kaksi NHL-legendaa kyennyt samaan
- Teuvo Teräväinen ja nuori supertähti iskettiin samaan ketjuun – tulosta syntyi välittömästi
- Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy TPS:ään
- Sopimus purettu! Suomalaiselle tehopuolustajalle lähtöpassit Sveitsissä
- Toimittaja: Suomalainen NHL-supertähti jätti pöydälle hurjan miljoonapotin – ”Todellinen alediili”
- Venäläisvahti kieltäytyi NHL-historian rahakkaimmasta sopimustarjouksesta!
- Jesse Puljujärvi sai suomalaisia joukkuetovereita – todelliselle yllätysnimelle NHL-paikka!
- Colorado ja Vancouver leipoivat yllätyskaupan NHL:ssä!
- Winnipeg teki yllätysratkaisun Brad Lambertin suhteen
- Karu kohtalo: Suomalainen NHL-hyökkääjä sai lähtöpassit
- Entisen Liiga-vahdin sopimus purettiin erikoisesta syystä – nyt löytyi uusi joukkue
- Toimittaja: Liigan entinen pistetykki löysi uuden seuran – ”Eiköhän olisi ollut kysyntää Suomessakin”