Alexander Bonsaksen siirtyy yllättävään joukkueeseen – tätä valintaa ei katsota hyvällä
Kuva: Juha Tamminen
KooKoossa viimeiset neljä kautta pelannut norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen on löytänyt uuden osoitteen ensi kaudeksi.
Norjan pääsarjajoukkue Frisk Asker tiedotti keskiviikkona solmineensa kaksivuotisen sopimuksen 35-vuotiaan Bonsaksenin kanssa.
Joukkuevalinta tulee aiheuttamaan Norjassa ristiriitaisia tuntemuksia, sillä Bonsaksen on maansa pääsarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Vålerenga IF:n pitkäaikainen pelaaja ja oma kasvatti. Bonsaksen on pelannut Vålerengan riveissä 225 runkosarjaottelua ja 66 pudotuspeliottelua.
Bonsaksen myöntää, että päätös kahden joukkueen välillä oli vaikea.
– Tämä oli emotionaalisesti hyvin vaikea päätös, eikä tuskin kukaan epäile tuntemuksiani Vålerengaa kohtaan. Ainakaan itse en epäillyt. Samaan aikaan olen elämässäni siinä tilanteessa, että joudun miettimään asioita isommassa mittakaavassa ja muullakin tavalla, kuin pelkästään jääkiekon kannalta. Olen kuitenkin jääkiekkoammattilainen. Haluan urani ympärille parhaat mahdolliset puitteet ja mahdollisuuden voittaa mestaruuden, Bonsaksen kertoo Frisk Askerin tiedotteessa.
Bonsaksen pelasi Liigassa Tapparan ja KooKoon riveissä yhteensä 322 runkosarjaottelua (12+51) ja 69 pudotuspeliottelua (1+5). Hän voitti Tapparan mukana Liigan mestaruuden kahdesti.
Bonskaksen oli pitkään Norjan maajoukkueen vakiokasvo. Hän on pelannut jopa kymmenet MM-kisat ja kolmet olympialaiset.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!