Vahvistus tuli: Kaksinkertaisen Suomen mestarin ura päättyy pronssipeliin – jätti entisille joukkuekavereille tappion jälkeen tunteikkaat jäähyväiset
Kuva: Juha Tamminen
Liigakonkari Alexander Bonsaksenin uran jatkosta on riittänyt spekulaatioita siinä määrin, ettei hän ainakaan Suomessa jatka tämän kauden jälkeen. KooKoo kertoi asiasta Twitter-tilillään kuukausi sitten.
Kiirastorstaina viimeiseksi jääneen Tappara-välierän jälkeen kävi selväksi, että Suomen uran loppumisen lisäksi loppuu norjalaisen ura kauttaaltaan.
Liiga vahvisti asian omalla Twitter-tilillään torstaina, jolloin Bonsaksenin edellinen joukkue Tappara kaatoi KooKoon semifinaaleissa neljännen kerran, nyt luvuin 4-1 edeten finaaleihin samoin numeroin.
Bonsaksen jätti Tapparasta tutuille hahmoille tunteikkaat jäähyväiset. Kirvesrintojen kippari Jukka Peltolalle hän oli sanonut lyhyesti ja ytimekkäästi ”I’m out”, eli ”en ole mukana”.
Norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksenin upea, kaudesta 2014-2015 alkanut liigaura päättyy kuluvaan kevääseen.
Bonsaksen juhli mestaruutta kahdesti Tapparan paidassa.
Seuraavaksi muutama hyvän mielen klippi.
@CMoreSportFi
#Tappara #KooKoo #Liiga
Bonsaksen juhli mestaruutta kahdesti Tapparan paidassa.
Seuraavaksi muutama hyvän mielen klippi.
#Tappara #KooKoo #Liiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!