Tuukka Rask harkitsee uutta aluevaltausta – palaa NHL:ään uudessa roolissa?

Boston Bruinsin seuralegenda, uransa aiemmin tällä kaudella päättänyt Tuukka Rask saatetaan nähdä pian valmennushommissa.
35-vuotias savonlinnalainen paljasti The Athleticille antamassaan haastattelussa uran penkin takana kiinnostavan ainakin jollain tasolla, joskaan sen aika ei ole vielä.
– Tällä hetkellä hengailen sponsoreiden kanssa, pelaan golfia ja kättelen ihmisiä sviiteissä. Olen aina ollut kiinnostunut liike-elämästä. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä alan valmentajaksi, ehkä en. Juuri tällä hetkellä vietän aikaa sponsoreiden kanssa, Rask avaa peliuran jälkeistä arkeaan.
Konkarivahti paljastaa, että olisi halutessaan voinut jatkaa pelaamista, joskin kaukana parhaasta tasostaan. Tämä taas ei ollut vaihtoehto kaiken likoon laittavalle maalivahdille.
– Olin rehellinen itselleni. Olisin voinut jatkaa puskemista, mutta mitä hyötyä on pelata 60 prosentin teholla ja viedä pelipaikka (Jeremy Swaymanilta)? Ajattelin, että on parempi viheltää peli poikki. Pelasin upean uran. Minulla ei ole mitään hampaankolossa, Rask toteaa.
Rask edusti Bruinsia kaikkiaan 15 NHL-kaudella. Kaikkiaan suomalainen pelasi taalajäillä pudotuspelit mukaan laskettuna 668 ottelua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!