Suomalainen kiekkolegenda siirtyy seuraavaksi Mestis-joukkueen valmentajaksi: ”Upeaa saada näin kokenut ja meritoitunut kiekkomies”
Kuva: Mestis
Pelaajaurallaan Suomen mestaruuden sekä kaksi MM-hopeaa ja yhden -pronssin voittanut Marko Tuomainen jatkaa valmentajan uraansa seuraavaksi IPK:n apuvalmentajana. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.
Kuopiolainen on valmentanut ennen Iisalmeen siirtymistä jääkiekkoliigassa JYPin ja KalPan leireissä. Nykyinen sopimus on kahden vuoden mittainen.
Joukkueen valmentajistoon kuuluvat lisäksi pääluotsi Niko Härkönen ja maalivahtivalmentaja Janne Borg.
– Upeaa saada näin kokenut ja meritoitunut kiekkomies Iisalmeen ja osaksi jo tulevan kauden valmennusta. ”Veke” on toiminut osana erittäin ammattitaitoisia valmennustiimejä viime vuosina ja tuo oman ammattitaitonsa ”Häkän” ja joukkueen avuksi, IPK:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola hehkutti.
– Hieno fiilis olla takaisin Pohjois-Savossa. Joukkueen rakentaminen vaikuttaa hyvältä ja täydennämme valmennustiimissä sopivasti toisiamme. Innoissani odotan, että päästään aikanaan hommiin, Tuomainen jatkoi.
Hänen vahvuudet valmentajana ovat hyökkäyspelaamisessa, maalinteossa sekä erikoistilanteissa.
– Intohimoni on pelaajien henkilökohtainen kehittäminen. On hienoa päästä jatkamaan sitä työtä Iisalmessa.
Tuomainen lopetti pelaajauransa kauden 2011-12 päätteeksi Mestiksen Kiekko-Vantaan väreissä. Sen jälkeen hän siirtyi joukkueen apuvalmentajaksi, ja on tuolla valmentajan polulla yhä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä