Paluumuuttaja Jesse Joensuu kommentoi Ässien ympärille kasaantuneita tummia pilviä – ”Ei tilanne ole siinä mielessä hyvä”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Porin Ässien kausi jääkiekkoliigassa oli yhtä tervanjuontia. Joukkue jäi sarjan viimeiseksi, eikä entisen päävalmentaja Ari-Pekka Selinin vaihtaminen Karri Kiveen johtanut kiriin. Pata keräsi 60 ottelusta vain 53 pinnaa, joka oli viisi pistettä toiseksi viimeistä, eli SaiPaa vähemmän.
Ässät ei tuntunut kiinnostavan katsojia ikävä kyllä edes Porissa. Joukkueen peleissä kävi väkeä vähän, ja esimerkiksi kevään kotiotteluissa katsojamääriksi kirjattiin sellaisia lukemia kuin 780, 1 015 ja 1 029.
Padan tuorein hankinta, paluumuuttaja Jesse Joensuu puhui tilanteesta joukkueen nettisivuilla julkaistussa Pata Podisee -podcastissa.
– On tuhatta fania paikalla, ja missä Liigan taso on verrattuna siihen, missä se oli 10-20 vuotta sitten verrattuna edelleen maailman muihin huippusarjoihin, ei tilanne ole siinä mielessä hyvä.
– Kun pelaajisto ja valmentajisto saavat pukukoppiin meidän toiminnan sellaiseksi, että siitä ihmiset, porilaiset kiinnostuvat, on potentiaalia ihan varmasti. Ei meidän tarvitse rakentaa ihan kaikkea uusiksi – ihmiset tulee varmasti tukemaan meitä silloin, kun me tehdään oma homma niin hyvin kuin pystytään.
– Juttu lähtee meistä, mutta me tarvitaan tähän kaikki porilaiset ja ässäläiset. Tämä joukkue pitää nostaa kimpassa sinne, minne se kuuluu.
Maailmanmestari palasi Poriin työsulkukauden 2012-13 jälkeen käytyään tuon sesongin jälkeen NHL:ssä, NLA:ssa ja KHL:ssä. Jokereissa meni kaudet 2015-22. Paluu Ässiin ei ole itsestäänselvyys, vaikka Joensuu eittämättä tähtistatuksen vahvistus onkin.
– Ei se ole mikään saletti, että pääsee (tänne) silloin, kun haluaa.
– Lyhyesti sanottuna olen erittäin kiitollinen ja innostunut siitä, että pääsee pelaa.
– Paineet tulee olemaan varmaan tosi kovat itseltä, kun tietää, että välittää tästä seurasta. Olen ollut tosi kova fani ja käynyt katsomassa pelejä. Kyllä sen järjellä tiedostaa, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita.
Voit kuunnella ansiokkaan jakson kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut