Ottaako NHL:ään varattava suomalaislupaus jo kauden toisen arvokisakullan? ”On vahva usko siihen, että pystytään pärjäämään”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
JYP-hyökkääjä Jere Lassilan nimi ei välttämättä ole suurelle yleisölle tuttu ainakaan vielä. Tilanne muuttunee pian, sillä talvella nuorten EYOF-kultaa voittanut JYP-pelaaja nimettiin taannoin alle 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen.
Nollanelonen sai myös talvella Mestis-debyytin keuruulaisessa KeuPa HT:ssa, kesällä hänet varataan NHL:ään Eliteprospectsin lähteiden mukaan noin välillä 80-100.
– Varmaan on jonkinnäköisiä paineita joukkuemenestyksestä, mutta se kuuluu tähän hommaan. On vahva usko siihen, että pystytään pärjäämään tällä joukkueella kisoissa. Henkilökohtaisen paineen pystyy käsittelemään. Kun keskittyy joukkuepeliin, tulee itsellekin onnistumisia, sentteri sanoi keskiviikon Teams-haastattelussa.
Talven EYOF-turnauksessa Suomi meni kultaan murskaavasti. EYOF, eli Euroopan nuorten olympiafestivaalit on joka toinen vuosi Euroopassa järjestettävä urheilutapahtuma. Kilpailutapahtuma on suunnattu 13-17-vuotiaille nuorille.
– Meillä oli jääkiekko erillään muista lajeista. Se ei ollut niin iso tapahtuma siis. Venäjä ja Tshekki olivat mukana kovilla joukkueilla. Tuloshan oli meille hyvä, voitettiin kaikki matsit.
Siitä on hyvä jatkaa Saksan MM-kisoihin?
– No totta kai tavoite on voittaa MM-kulta. Uskon siihen, että voidaan voittaa.
Pikkuleijonat pelaa omassa alkulohkossaan Ruotsin, Sveitsin ja Latvian kanssa. A-lohkon muodostavat Tshekki, Saksa, Kanada ja USA.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!