Nouseeko paine kattilassa Suomen MM-kisojen alla? Pekingin sensaatiomaan valmistautuminen kaukana ihanteellisesta – “Ei ole helppoa”
Piskuinen Slovakian jääkiekkomaajoukkue teki Pekingin olympiakisoissa valtavan paukun, kun se venyi kaikkien yllätykseksi maansa historian ensimmäiselle mitalisijalle ja tarkalleen ottaen pronssille.
Slovakia äityi vaikean alkulohkourakan jälkeen ilmiliekkeihin, kun pudotuspeleiessä se kaatoi järjestyksessä Saksan, USA:n ja Ruotsin. Vain Leijonat oli parempi välierävaiheessa.
Nyt maan lähtökohdat ensi kuun Tampereen ja Helsingin MM-kisoihin ovat kaikkea muuta kuin otolliset. Slovakian mukana joukkueen ensimmäisessä kokoontumisessa oli vain kahdeksan pelaajaa, slovakialainen Sport-sivusto kertoi.
– Se ei ole helppoa meille (valmennusjohdolle) eikä heille (pelaajille). Meillä on nyt neljän päivän tapaaminen, sitten tauko ja sitten toinen tapaaminen. Suomen kisoihin on aikaa, päävalmentaja Craig Ramsay selvitti.
Pienestä pelaajamäärästä huolimatta joukkueen alustava MM-kisarunko näyttää kuulemma ”kelvolliselta”.
Slovakia pelaa ennen MM-kisoja kuusi treenipeliä, joissa vastaan asettuvat kahdesti Tshekki, Norja ja Saksa.
– Pelaajana inhosin valmistavia pelejä. Niissä tai vastaavissa peleissä ei halua koskaan loukkaantua, eikä tuloksella ole mitään merkitystä.
Voisi kuvitella, että tuoreen olympiavoittajan leirissä on nyt hurjat näytönpaikat, kun joukkue saadaan kasaan vasta myöhemmin ja Pekingissäkin tuli upea onnistuminen.
– Joskus pelaaja voi haluta nousta esille liikaa ja sitä pelkään – että sellainen päättyy huonoihin asioihin, Ramsay mietti.
Slovakia pelaa Suomen MM-kisoissa Helsingin A-lohkossa yhdessä Kanadan, Saksan, Sveitsin, Tanskan, Kazakstanin, Italian ja Ranskan kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?