NHL-seura haastetaan oikeuteen – kaksi henkilökunnan jäsentä syyttää Flyersia harvinaisista sairauksistaan

Philadelphia Flyers on haastettu oikeuteen. Lääkintäpalveluiden johtaja Jim McCrossin ja apulaisfysiikkavalmentaja Sal Raffa syyttävät työnantajaansa syöpää aiheuttaville kemikaaleille altistumisesta.
Syytteen mukaan Flyersin harjoituskeskuksessa jääkoneiden polttoaine sisältää ja/tai tuottaa karsinogeeniä. Jääkoneita pidetään syytteen sanoin ”pienessä tilassa” ja niitä käytetään ”monia kertoja päivässä”.
Molemmilla Flyersin haastaneista henkilökunnan jäsenistä on todettu luuydinsairaus nimeltä essentiaalinen trombosytemia, jonka vuoksi luuytimessä ja veressä on liikaa solukkuutta. Lääketieteellisen yleislehti Duodecimin nettisivujen mukaan tauti kasvattaa riskiä sairastua leukemiaan ja myelofibroosiin, jotka ovat molemmat syöpäsairauksia. Essentiaalisesta trombosytemiasta kehittynyt leukemia on huonoennusteinen.
McCrossinilla myelofibroosi on jo todettu. Siihen ei löydy parannuskeinoa, mutta elinajanodote on keskimäärin kymmenkunta vuotta.
Flyers kommentoi asiaa toteamalla, että ottaa työntekijöidensä turvallisuuden todella vakavasti, mutta ettei näillä syytteillä ei ole perää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!