Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
Mikkelin Jukurit on tehnyt puolustukseensa uuden hankinnan SHL:stä.
Liiga-seura on solminut yksivuotisen sopimuksen peräti 197-senttisen William Worge Kreün, 25, kanssa. Ruotsalaispuolustaja on edustanut kahden edelliskauden ajan kasvattajaseuraansa Linköpingiä, jossa mies keräsi viime kaudella 45 ottelussa tehot 0+7. Kaikkiaan puolustaja on kiekkoillut SHL:ssä seitsemän kauden ajan.
– William tuo pakistoon laatua ja kokoa. Meillä on raamikas pakisto alkavalle kaudelle. William on pelannut pitkään huippusarjassa SHL:ssä. Hän on erittäin hyvä puolustamaan. Hän liikkuu kokoisekseen hyvin ja on juuri sellainen palanen tähän joukkueeseen mitä halusimme, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo seuran tiedotteessa.
Mies on Buffalo Sabresin 7. kierroksen varaus vuodelta 2018.
Jukurien kapteenina jatkaa Jesper Piitulainen, 33. Hyökkääjä on edustanut Jukureita jo kymmenen kauden ajan.
– ”Pide” on seuralegenda ja ollut täällä pitkään. Kaikesta näkee, että tämä on hänelle erittäin tärkeä seura. Vaikka viime kausi oli vaikea Jukureille, niin hän toimi todella hienosti kapteenin roolissa. En miettinyt tuohon pestiin ketään muuta, ensimmäistä kokonaista kauttaan Jukurien päävalmentajana aloittava Jonne Virtanen perustelee päätöstään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta