KUOPIO. SaiPa-hyökkääjä Valtteri Ojantakasen nimi on yksi yllättävämmistä toukokuun MM-kotikisoihin valmistautuvassa Leijonien joukkueessa. Hyökkääjä debytoi Liigassa toissa kaudella 14 pelissä, mutta vasta mennyt kausi oli hänelle ensimmäinen iso Liigassa.

Runkosarjakauden 59 ottelua toivat tehot 13+4=17. Tämän ja toissa kauden välissä 21-vuotias helsinkiläiskasvatti pelasi viime kaudella SaiPan liigajoukkueessa ja A-junioreissa.

– No, aika uskomatonta. En olisi olettanut, että tulisi tällaista missään vaiheessa – ja varsinkaan näin nopeasti, hyväntuulinen hyökkääjä hymähtää.

Olisiko viime viikon maajoukkuedebytantille tullut mieleen vaikka viime syksynä, että seuraavana keväänä hän pelaa olympiavoittajien kanssa samassa joukkueessa?

– Ei kyllä ole käynyt tuokaan mielessä!

Ojantakanen hyökkäsi perjantaina Suomen nelosketjussa Norjaa vastaan yhdessä joukkuekaveri Ville Petmanin ja Oulun Kärppien Saku Mäenalasen kanssa. Saipalaisten ja Mäenalasen kemiat kohtasivat.

– Ei tullut mitään ongelmia, murteissa eikä missään muussakaan.

Ojantakanen oli kentällä, kun HPK:n Arttu Pelli iski Leijonille 1-0-maalin olympiavoittaja Harri Pesosen ja maailmanmestari Jere Sallisen passeista.

– Oli ihan uskomaton fiilis!

Päätöserässä Ojantakanen pelasi joukkukaveri Petmanille loistopaikan maalinedusväännössä, mutta tilanne päättyi kotiyleisön kohahdukseen kudin mentyä ohi kohteen.

– En antanut palautetta. Hyvä yritys oli, kyllä se menee vielä. Ja oli siinä itsellänikin paikkoja, ei voi antaa palautetta.

Maaottelu oli Ojantakaselle uran ensimmäinen A-maajoukkueessa kotiyleisön edessä. Pistetili on vielä avaamatta maajoukkueuralla, joka alkoi viime viikolla Tanskassa. Suomi otti Joensuun torstaisen 6-2-voiton perään nyt 2-1-voiton.

– On, on positiivinen mieli. Kaksi voittoa, niin ei voi mitenkään muuten kuin iloinen, jatkuvasti leveästi hymyilevä Ojantakanen painottaa.

– Tanskassa taisi olla jonkin verran suomalaisia. Mutta aika käsittämätön tunnelma oli nyt, en ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa missään.

SaiPa-rynnistys

Leijonissa on nähty loppukeväästä ihmeellinen ja upea SaiPa-rynnistys. Vaikka lappeenrantalaisjoukkue jäi pudotuspeleistä ulos Liigassa, ovat yksilöt olleet loistoiskussa.

Perjantaina sinipaitoja edustivat pakki Kalle Maalahti, nelosketjun hyökkääjäkaksikko sekä kakkosvahti Niclas Westerholm. Tanskan treenipeleissä pakistossa loisti Nuutti Viitasalo, jonka kausi tosin päättyi loukkaantumiseen.

– Vaikka kausi ei mennyt sillä tavalla kuin oltaisi haluttu, niin selkeästi jotain on tehty hyvin… En tiedä, miten muuten sitä voi selittää.

Jotain SaiPasta kertoo sekin, että tulokaspuolustaja Viitasalo iski Liigan runkosarjan 53 ottelussa pisteet 8+15=23. Pääsarjassa tulokaspakeista häntä enemmän pinnoja kauden aikana on summannut neljä pelaajaa, tilastokärki on leijonapakki Sami Vatanen 30 pisteellä.

TPS-taustaisen Viitasalon tavoin 23 pisteeseen on yltänyt tulokkaana muun muassa Reijo Ruotsalainen. Liigatulokkaiden pistepörssin kärkikymmenikköön ylsi neljä SaiPa-pelaajaa kolmanneksi yltäneen Viitasalon johdolla.

SaiPa-luotsi Pekka Virta on nostanut KalPan SM-hopealle ja Lukon kultaan pitkien prosessien aikana.

– Totta kai on saumat menestyä, sitä me tässä haetaan.

– Nämä muut SaiPan pelaajat ovat hyvin tulleet tähän, ei ole tullut kenestäkään mitään negatiivista palautetta.

Jos Ojantakasista nuorempi veli karsiutuu maajoukkueesta, on siihen syynä lähinnä muiden hyvyys tai uusien nimimiesten tuleminen mukaan. Ojantakasen idioottivarmasta pelaamisesta on vaikeaa löytää tuomittavia heikkouksia.

Kiekkoperhe

Ojantakasten kiekkoperheen arki jatkuu tulevana viikonloppunakin kiivaana. Kuusi vuotta vanhempi isoveli Kasperi pelaa KooKoon kanssa viikonloppuna jääkiekkoliigan pronsseista Ilvestä vastaan.

– Olen seurannut KooKoon pelejä, veljeä seuraillaan. Sunnuntaina totta kai, ilman muuta katson pronssimatsin.

Ylistysvirsiä ei kuulemma ole tullut ovista ja ikkunoista, mutta vanhemmat ovat antaneet eniten palautetta.

– Kyllä he kannustavat.

Seuraavaksi Leijonilla on edessä vapaa viikonloppu, ja se menee Ojantakasella kotioloissa levon kautta. Mutta missä ovat nuoremman Ojantakasen katseet kevään osalta?

– Nyt kun on nähnyt näitä piirejä ja huomannut, että täälläkin pystyy pelaamaan, niin tavoite on siellä kisoissa. Ei mitään muuta, siinä lähitavoite.