Liiga-seura rysäytti erikoisen pelaajahankinnan: Haaviin yli kaksimetrinen jätti!
Kuva: Liiga
Lappeenrannan SaiPa on vahvistanut ensi kauden joukkuettaan melkoisella jättiläisellä.
SaiPa tiedottaa solmineensa 1+1 vuoden sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Gustav Olhaverin kanssa.
200-senttinen ja 107-kiloinen laitahyökkääjä pelasi viime kaudella Ruotsin HockeyAllsvenskanissa Kristianstads IK:n riveissä. Olhaver teki tällä kaudella runkosarjassa 52 ottelussa 14 maalia ja 27 tehopistettä.
– Pitää muistaa, että Gustav tulee Allsvenskanista, suurin hyppy uralla on vielä tekemättä. Hän on erittäin motivoitunut ja eteenpäin pyrkivä pelaaja. Hänellä on kyky tehdä maaleja ja ennen kaikkea hän uskaltaa mennä maalille, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kuvaili uutta hankintaa.
– Paljon merkitsee se, että pelaaja näkee SaiPan loistavana mahdollisuutena mennä omalla urallaan eteenpäin. Uskon, että pitkässä juoksussa sekä SaiPa että pelaaja hyötyvät valtavasti. Se voi ottaa hetken aikaa, koska pelaaja ei tule Ruotsin ykkössarjasta, Markkanen jatkoi.
Myös Olhaver tiedostaa oman kokonsa olevan hyödyksi.
– Olen aika isokokoinen pelaaja, joka luistelee hyvin. Tykkään viedä kiekkoa maalille käyttäen hyväksi isoa kokoani. lTykkään myös luoda maalintekotilanteita ja pelata maalinedustalla. Pidän myös taklaamisesta ja fyysisestä pelistä, tuore SaiPa-vahvistus kertoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta