Kuopion oma tähti Teemu Hartikainen huudatti kotiyleisöä – Suomen voittoputki jo 13 matsin mittainen
KUOPIO. Suomen ja Norjan perjantainen kohtaaminen jääkiekon Nordic Cupissa oli kuin toisinto torstain Joensuun pelistä. Vieraat roikkuivat mukana kahden ensimmäisen erän ajan, mutta kolmannen kaksikymppisen aikana sinipaitainen teki tarvittavan ja voitti 2-1.
Suomen maalit olivat HPK-pakki Arttu Pellin ja Kuopion oman pojan, Teemu ”Härski” Hartikaisen käsialaa. Olympiavoittajan maalin jälkeen yleisö osoitti suosiotaan poikkeuksellisen äänekkäästi. Kuuluttaja lausui Hartikaisen maalia hehkuttaessaan myös lempiminen ”Härski”.
Kuten torstainakin, oli Leijonat perjantainakin ajoittain vaikeuksissa ylivoimalla – vaikka se potentiaalisen ja vaarallisen oloista olikin.
Torstaina Norja rankoi Suomea alivoimallaan, ja perjantaina Mathias Trettenes polki läpi alivoimalla iskien kiekon häkkiin Norjan tullessa juuri täysilukuiseksi.
Leijonien voittoputki on kaikki pelit huomioiden jo 13 matsin mittainen. Edellisen kerran Suomi on hävinnyt viime vuonna isänpäivänä (14.11.) Ruotsille Karjala-turnauksessa.
Näet ottelun maalikoosteen alta tai täältä.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!