NHL-seurat himoitsevat tätä taiturimaista vapaata agenttia – ”Tavoittelee maksimisopimusta ja varmaa NHL-pelipaikkaa”

On taas se aika kaudesta, kun NHL-seurat ovat siirtäneet katseensa Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:sta vapautuviin pelaajiin.
DailyFaceoff-sivusto kertoo, että erityisesti Minnesotan yliopiston 23-vuotias hyökkääjä Ben Meyers on pistänyt NHL-seurojen silmään.
– Hän on valmiimpi NHL:ään, kuin yksikään myy yliopistosarjan vapaista agenteista. Hänellä oli jo kaksi vuotta sitten pitkä lista NHL-seuroja perässä. Osa NHL-seuroista halusi tehdä hänen kanssaan sopimuksen myös viime kaudella, mutta Meyers halusi pelata vielä yhden kauden Minnesotassa ja hän toimii nyt joukkueen kapteenina, DailyFaceoff-sivuston toimittaja Chris Peters kirjoittaa.
180-senttinen ja 88-kiloinen Meyers oli Pekingin olympialaisissa edustamassa Yhdysvaltojen maajoukkuetta. Taitava laitahyökkääjä kirjasi olympialaisissa neljässä ottelussa komeat tehopisteet 2+2.
Meyers on tehnyt tällä kaudella NCAA-sarjassa 29 ottelussa tehopisteet 15+19=34. Hän on joukkueensa sisäisen maali -ja pistepörssin ylivoimainen ykkösnimi.
Minnesotan joukkueesta löytyy peräti 15 NHL:ään varattua pelaajaa. Meyersille ei kuitenkaan koskaan tullut tätä kunniaa.
Minnesotaa pidetään yhtenä suurimpana mestarisuosikkina NCAA:ssa, joten Meyersin kausi voi hyvinkin vielä venyä pidemmälle keväälle.
– NHL-seurojen täytyy odottaa vielä hetken aikaa Meyersin vapautumista, sillä Minnesota voitti juuri Big Ten -runkosarjan mestaruuden ja heillä on mahdollisuus pitkiin pudotuspeleihin. Kun Minnesota kausi päättyy, Meyersin puhelin tulee pirisemään. Hän hakee NHL:stä tulokkaan maksimisopimusta ja varmaa NHL-paikkaa, Peters valaisi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!