Jääkiekkoliigan runkosarjan kakkonen Jukurit kohtasi tiistaina pienimuotoisen tilastoihmeen, kun se ajautui tappioputkeen ensimmäistä kertaa sitten tammi-helmikuun. Tässä tekstissä ei ole tarkoitus varsinaisesti lytätä Jukureita, kun KooKoolle otteluvoitoissa 2-0 puolivälieräsarja on vielä pahasti kesken.

Mutta Jukureista on kahden ensimmäisen pelin perusteella paistanut kolme sellaista epäkohtaa tai vaikka erilaisuutta, joita ei runkosarjassa nähty sen alun jälkeen.

***

Kenties kaikkein suurin epäkohta on Jukureiden vahvuudeksi tiedetyn pelin kääntämisen tökkiminen. Hyökkäyspelikirjasta ei ole onnistuttu vetämään uutta ässää ainakaan toistaiseksi.

Jukurit on joutunut hyökkäämään turhan usein alivoimaisena. Jonkun pitäisi nyt osata optimoida tämä ja nopeasti, koska seuraava tappio kolmannessa pelissä kotona on todennäköisesti jo kohtalokas.

***

Toinen epäkohta koskee Petrus Palmua. Kultakypärä on toki syötellyt kahdessa pelissä kaksi maalia, mutta esimerkiksi tiistaina eräs kiekonmenetys viivassa oli koitua kohtalokkaaksi KooKoon saatua Jukurien hyökkäyspään paineen jälkeen miesylivoimaisen vastaiskun.

Mikkeliläisten pelatessa lopussa ilman maalivahtia jotenkin yhtäkkiä mielikuvituksettoman oloinen Palmu ei joukkuekavereineen onnistunut niittaamaan peliä tasoihin. Joensuulaista ei pidä itseään syyttää, vaan nyt pitää ymmärtää myös KooKoon hyvyys. Kuten jo Pelicansia vastaan avauskierroksen sarjassa, on puolustaminen sitkeää, nöyrää ja toisaalta hyvällä tavalla hyvissä rajoissa aggressiivista.

***

Entäpä sitten se kolmas epäkohta? Jukureille runkosarjassa sensaatiomaiset yhdeksän nollapeliä torjunut Oskari Salminen on jäämässä KooKoon yhtä sensaatiomaisen Nick Malikin jalkoihin. Kouvola-taustainen Salminen on hävinnyt kouvolalaisia vastaan tämän kauden kaikki neljä peliä. Malik pisti vastapalloon, ja torjui toisessa osassa häikäisevät 38 kutia.

Kakkosmolari Karolus Kaarlehto puolestaan on torjunut KooKoota vastaan kahdesti ja voittanut ne kummatkin. Pitäisikö seuraavassa kotipelissä maalilla kokeilla Kaarlehtoa? Ei hän huono torjuja ole, ei millään ilveellä.

***

– Ollaan pystytty nostamaan (tasoa), jos ollaan hävitty. Ei me pelattu huonosti toista erää lukuun ottamatta. Ei meillä ole hätää, mutta pitäisi pystyä pelaamaan ehjä kuusikymppinen, Patrik Puistola tiivisti tiistain 2-3-tappion jälkeen erittäin osuvasti.

Pähkäilimme eräässä aiemmassa tekstissä – kuten varmasti moni asiantuntijakin on pähkäillyt – Jukurien joutuvan pulaan, jos sen pelitapavahvuudet pelataan pois. Nyt poispelaamista on ollut nähtävissä niin pelitavan kuin Jukurien kärkiyksilöiden suhteen.

– Jossain on nähty argumentti, jonka mukaan Jukureilla ei vielä ole tarpeeksi montaa erilaista pelitapaa pudotuspeleihin – eli ei riittävästi keinoja, jos ja luultavasti kun ainakin jossain vaiheessa vastustajat alkavat pelaamaan oman pelin sijaan Jukurien vahvuuksia pois, tuon linkin takana olevan tekstin eräs osa kuului.

Mainittakoon, että Kouvolan toisen osan jälkeen eräs jukuri mainitsi sarjan vielä kääntyvän. Siitä lyhyestä heitosta paistoi ainakin allekirjoittaneen korviin enemmän uskoa kuin toivoa.