Näkökulma: Liiga-seura hinnoittelee tunnelman ulos ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta
Kuva: Liiga
Pelicans pelaa pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa KooKoota vastaan Lahden Isku Areenalla tänään kello 18.30. Vaikka yleisö alkoi löytää mukavasti tietään lahtelaisten kotiotteluihin runkosarjan loppupuolella, ei pudotuspelikierroksen avausotteluun ole odotettavissa varsinaista yleisöryntäystä.
Syitä on varmasti monia. Pandemiatilanteella on oma vaikutuksensa. Myös lyhyt markkinointiaika runkosarjan jälkeen vaikuttaa lippukaupan vilkkauteen.
Yksi suurimmista syistä todennäköisesti vaisuksi jäävään yleisömäärään lienee kuitenkin lippujen korkea hinta.
Eilen aikuinen sai pulittaa seisomapaikkalipusta pudotuspeliavaukseen 19 euroa. Tänään halvimman normaalihintaisen lipun hinta oli jo 22 euroa.
Pitkän sivun pääkatsomon istumapaikasta sai tänään maksaa jo yli neljäkymmentä euroa, kiitos dynaamisen lippujen hinnoittelun.
Hallin ovella lipun hintaan lisätään vielä viiden euron palvelumaksu, joten satunnaisen ohikulkijan kynnys astella kaupungin ytimessä sijaitsevaan halliin lienee melko korkea.
Ratkaisu vaikuttaa erikoiselta, kun ottaa huomioon, ettei normaaliaikanakaan pudotuspelien ensimmäinen kierros ole osoittautunut varsinaiseksi kassamagneetiksi.
Ja vaikka runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Isku Areenan lehterit olivat silmämääräisesti jo melko täydet, ovat tämän kauden yleisömäärät olleet Lahdessa pääosin heikkoja.
Nyt lahtelaisseura saattoi pahimmillaan hinnoitella tunnelman kotihallinsa ulkopuolelle kauden ensimmäisestä ja ottelusarjan hävitessään viimeisestä pudotuspelien kotiottelustaan.
Lippujen halpuuttaminen ei myöskään pitkässä juoksussa ole järkevää. Seurojen ei ole hyvä totuttaa katsojiaan puoli-ilmaisiin lippuihin, vaan omaa tuotetta tulee arvostaa.
Pudotuspelien avauskierros lienee kuitenkin väärä paikka kokeilla kannattajien taloudellisen sietokyvyn rajoja.
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelut Pelicans – KooKoo ja Lukko – HPK tänään kello 18.30.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähti loukkaantui olympialaisissa – kausi ohi!
- USA:n tähti: ”Olemme osa historiaa, kukaan ei vie tätä pois!”
- Donald Trump soitti USA:n pelaajille – hämmentävä reaktio
- Olympiafinaalissa mieletön loppu: ”Näin hampaita jäällä ja mietin: ’Ei kai taas!'”
- USA:n mestareilta liikuttava ele traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistolle
- Donald Trump reagoi heti – kommentoi USA:n olympiakultaa
- Tässä on olympialaisten tähdistökentällinen sekä MVP
- USA juhlii olympiakultaa – Kanada kaatui jatkoaikatrillerissä
- Jukurit-järkäle lähtee – siirtyy Saksan huippuseuraan
- Connor McDavid asuu olympialaisissa kattohuoneistossa – järisyttävä hintalappu!
- Urheilucastin väite: Harri Pesonen neuvottelee Liiga-siirrosta: ”Löytämässä yhteisen sävelen”
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Paljastus: useat Liiga-seurat jahtaavat SHL:n suomalaispyssyä
- Kristian Tanus jättää Tapparan – tässä uusi seura
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Liiga-seura metsästää vahvistusta: ”Puhelimet käy kuumana”
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- AL: Ilves menettää nuoren puolustajalupauksensa – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Kanadalainen pistetykki suuntaa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!