Näin tuli kultaa: NHL:ään äskettäin siirtynyttä Leijonien olympiavoittajaa kehunut Jukka Jalonen muisteli uskomatonta finaalifaktaa – ”Täysin poikkeuksellista”
HELSINKI. Suomalaisen jääkiekkomedian edessä etänä haastateltavissa ollut Jukka Jalonen ja tapaamiseen paikalle saapunut Jere Lehtinen palasivat tilaisuudessa Suomen kultaiseen Pekingin olympiamatkaan. Historiallinen kulta tuli pohjolaan haastavissa olosuhteissa koronan vaikuttaessa ja piinatessa.
Tilaisuudessa kerrottin, että joukkueen lähtiessä matkaan koronassa oli neljä pelaajaa ja yksi johdon jäsen. Suomi puksutti silti voitosta toiseen nimenomaan joukkueena, NHL:ään taannoin siirtyneen maalivahti Harri Säterin toimittua vuorenvarmana lukkona.
– Oltiin aika jäätäviä tasakentällisin pelatessa, päästettiin kaksi maalia. Ei me ylivoimaisia oltu, mutta Säteri oli erinomainen – kuten on ollut koko kauden meillä ja seurajoukkuepeleissä, kultaluotsi Jalonen kehui.
– Meille luodaan alivoimalla vähän paikkoja, mutta vastustajien tehokkuus oli kovaa. Sitä pitäisi analysoida, että onko siihen jotain toistuvaa, mitä pitäisi parantaa. Jäähyjähän me ei oteta paljoa, Jalonen jatkoi pähkäilyään.
Suomella oli matkassa mukana kentällisen verran varamiehiä. Jäällä treeneissä oli parhaimmillaan yli viisi kentällistä pelaajia.
– Aika poikkeuksellista se on, ei minulla ainakaan ole ennen ollut. Se toimi todella hyvin. Pelaajat olivat kopissa joukkueen jäseniä, kaikki ovat tuttuja toisilleen. Marginaalit pelaajien välillä olivat tosi pienet. Ei olisi pystynyt sanomaan sitä, ketkä olivat ylimääräisiä pelaajia ja ketkä varapelaajia.
Jalonen muistutti, että Suomi pystyi kehittämään peliä turnauksen aikana. Leijonilla oli hyvä sapluuna ja pelitapa.
– Meillä on ollut tapana, että tiimi katsoo pelin ottelun jälkeen kimpassa, useimmiten samana iltana tai seuraavana aamuna. Saadaan annettua hyvä palaute. Homma on hanskassa ja tiedetään, missä mennään, olemukseltaan tyytyväiseltä vaikuttanut Jalonen kertoi.
– Se vaatii työmäärää ja vähemmän unta. Tulokset puhuvat puolestaan.
Finaali oli Suomen paras peli turnauksessa, eivätkä mestarit antaneet loppuottelussa vastassa olleelle venäläisjoukkueelle juurikaan palaa.
– Olisiko heillä ollut kolme maalipaikkaa koko pelissä, mikä on täysin poikkeuksellista. Siinä oli taustalla ehkä uskonpuute tai joku. Tuntui hyvältä, kun heidän päävalmentaja tuli koppiin ja halasi meidän jäsenet.
– Sitähän me halutaan, ettei meitä vastaan ole helppoa pelata. Se on ollut vahva tavaramerkki, Jalonen naurahti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!