Koko sarjan arvokkain pelaaja! Tapparan ex-puolustaja veti huikean runkosarjan Sveitsin pääsarjassa

Sveitsin pääsarjassa Genève-Servette HC:n riveissä pelaava ruotsalaispuolustaja Henrik Tömmernes pelasi todellisen tykkikauden runkosarjan osalta. Hän tehtaili 51 otteluun kovat pisteet 10+48=58 ja sijoittui koko sarjan pistepörssissä toiseksi, edellään ainoastaan tshekkihyökkääjä Roman Cervenka, joka saalisti kuusi pistettä enemmän.
31-vuotias Tömmernes sai myöskin arvostusta loisto-otteistaan. Hänet äänestettiin nimittäin runkosarjan MVP-pelaajaksi. Äänestykseen osallistuivat kaikkien joukkueiden päävalmentajat sekä kapteenit. Tömmernes keräsi lopulta 11 ääntä ja päihitti Cervenkan yhden äänin turvin. Luonnollisesti Tömmernes valittiin myöskin koko sarjan parhaaksi puolustajaksi.
Tömmernesillä on käynnissä viides kausi Servetten riveissä. Hänet nimitettiin kuluvaksi kaudeksi myöskin joukkueen kapteeniksi.
Liigassa Tömmernes piipahti aikanaan myöskin Tapparassa. Hän pelasi kaudella 2014-15 runkosarjassa 22 ottelua pistein 2+8 sekä pudotuspeleissä 20 ottelua tehoin 2+5. Tapparan kausi päättyi tuolloin hopeamitaleihin.
Urallaan Tömmernes on pelannut myöskin SHL:ssä ja AHL:ssä. Hän edusti Ruotsia Pekingin olympiaturnauksessa sekä viime kevään MM-kisoissa.
Henrik Tömmernes est le MVP de la saison régulière! Le défenseur suédois a été désigné Most Valuable Player par les entraîneurs et capitaines des équipes de National League.
Interview
gshc.ch/fr/News/Actual…
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!