Viime Liiga-kauden floppivahdin siirto Ruotsiin onnistunut – ansaitsi jatkosopimuksen hurjalla voittotahdilla
Kuva: Juha Tamminen
Joona Voutilainen on syntynyt Ruotsissa uudestaan. Lähellä SHL-nousua viime kaudet ollut IF Björklöven palkitsikin hurjalla prosentilla voittoja napsivan maalivahtinsa jatkosopimuksella.
Voutilainen on voittanut 16 ottelustaan 12, mikä on vaikuttavaa etenkin verratessa 15 ottelua pelanneeseen Claes Endreen. 26-vuotias ruotsalainen on kerännyt vain kahdeksan voittoa torjuen kiekkoja suomalaiskollegaansa verrattuna kaksi prosenttia heikommalla tarkkuudella ja päästäen maaleja noin 0,8 kappaletta enemmän per ottelu.
Torjuntaprosentilla 92,1 tämän kauden torjunella Voutilaisella on takanaan huomattavasti heikompi kausi. Aloittavana maalivahtina HPK:ssa kaudella 2019-20 toimineen 186-senttisen kassarin torjuntaprosentti 90,4 vaihtui 83,2:een, ja loppukausi kului lainalla KooKoossa.
SHL-nousu vaikuttaa IF Björklövenin osalta tällä kaudella edelliskausia epätodennäköisemmältä, sillä tällä hetkellä se majailee sarjataulukossa kuudentena. Sillä on toki edellä oleviin joukkueisiin nähden vähemmän otteluita pelattuna, mutta pientä kirimistä täytyisi kärkikahinoihin päästäkseen uumajalaisjoukkueen tehdä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pelicans-lupaus Daniel Nieminen: NHL-sopimus!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovskin tulevaisuudesta iso vihjaus
- MM-huuma nousee! MTV: Leijonille huippuvahvistus NHL:stä? ”Keskusteluja käyty”
- HIFK:sta potkut saanut Janne Pesonen: uusi työ
- Suuri nimi on poissa – Lukon mestarihyökkääjä on kuollut
- Liigan supertähti lähtee – huhut vievät Jokereihin!
- JYP pelaajakaupoilla – haaviin olympialaisissa pelannut järkäle!
- Urheilucastin väite: näin paljon Aleksi Saarela tienaa Lukossa!
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- NHL-siirto muhii – IL: Jesse Puljujärvestä iso paljastus
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Urheilucast: Jukka Jalonen sai todellisen yllätyspestin Suomesta!
- Lähde: Lars Bryggmanin TPS-siirto vaarassa – toinen seura tulossa väliin?
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!