”Peliminuutteja kevään tosikoitoksia varten” – Liiga-puolustaja lainalle Raimo Helmisen alaisuuteen ulkomaille

Rauman Lukon puolustaja Vili Laitinen siirtyy lainalle italialaisseura HC Pustertalin riveihin. Lainasopimus on voimassa maaliskuun ensimmäiseen päivään eli Liigan siirtotakarajaan saakka. Lukolla on kuitenkin oikeus kutsua Laitinen aiemminkin takaisin riveihinsä tarvittaessa.
Pustertal pelaa Keski-Euroopan monikansallista IceHL-sarjaa. Joukkuetta valmentaa Raimo Helminen, joka johdatti viime keväänä TPS:n hopealle Liigassa. Joukkueen hyökkäysosastolla on myöskin suomalaisväriä, nimittäin Jasse Ikonen edustaa seuraa.
22-vuotias Laitinen on pelannut tällä kaudella Lukossa 25 ottelua pistein 0+1. Koko Liiga-urallaan hänellä on vyöllä 112 ottelua ja niissä ovat syntyneet tehot 2+11.
Lukon tiedotteen mukaan Laitinen matkusti eilen sunnuntaina Italiaan, joten hän on liittynyt uuden joukkueeensa vahvuuteen välittömästi. Tiedotteessa mainittiin myöskin, että juuri loukkaantumisestaan toipunut Laitinen saa lainapestin myötä peliminuutteja alleen kevään tosikoitoksia varten.
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/vili-l…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä