NHL:n viime vuosikymmenen mestari palaamassa huipulle nimimiesten avulla? Nyt loisti avaushäkin iskenyt suurlupaus, konkari pelasi 1000:nnen matsinsa
Los Angeles Kings kuului NHL:ssä viime vuosikymmenen dynastioihin, kun se voitti pitkien pudotuspelikesien lisäksi jopa kaksi mestaruutta vuosina 2012 ja 2014.
Tuon jälkeen joukkueen käyrä on ollut alaspäin, eikä Kings ole saanut nauttia minkäänlaisesta menestyksestä. Nyt käyrä näyttää kuitenkin taas ujosti ylöspäin.
Kings voitti perjantaiyönä NY Islandersin 3-2 ja joukkue keikkuu Tyynenmeren divisioonassa kolmosena. Kauden 44 peliä ovat tuoneet 50 pinnaa.
Jotain Kingsin läpi sesongin jatkuneesta nousukunnosta kertoo se, että pisteettömien pelien tappioputkeen se ajautunut tällä kaudella vain kolmesti. LA todisti putkia tammikuun puolessa välissä, marraskuun puolessa välissä ja lokakuun puolen välin jälkeen.
Losangelesilaisjoukkueen prospect-pelaajia on yleisesti pidetty sarjan kärkipään niminä, ja yksi odotuksia tuoreeltaan lunastanut on Quinton Byfield. Vuoden 2020 kakkosvaraus latasi uransa avausmaalin kymmenennessä NHL-pelissään.
– Tiesin yhden pakin iskevän päälle. Sain siihen kuitenkin vielä yhden potkun lisää ja kudin. Se meni reppuun, tunne oli hieno, ensiksi ilmeisesti innostunut, mutta sitten tuuletuksia rajoittanut suurlupaus sanoi NHL:n nettisivuilla.
Kingsin yllättävän toimivaa pakettia kuvastaa se, että mestaruuksien takuumies Drew Doughty saavutti hänkin rajapyykin. Kanukki pelasi jo uransa 1000:nnen ottelunsa tarunhohtoisessa – on uusia tulevaisuuden nimiä, on peli-identiteetin taatusti osaavia konkareita.
– Voitto oli ainoa asia, joka minua kiinnosti. En halunnut rajapyykin häiritsevän ottelua. Tämä ei olisi voinut nyt sitten sujua paremmin, kanadalainen iloitsi.
Näyttäisi siltä, että joukkuetta kaudesta toiseen reppuselänsä kantaneen Anze Kopitarin (13+25=38) vastuusta on pystytty leikkaamaan. Sekin on joukkueelle hyvä merkki.
Los Angelesin pelaamista kuvastaa hyvin se, että joukkue voittaa liki ottelusta toiseen laukaisutilaston vastustajasta riippumatta. Viime vuosina betonisena ja hitaana tutuksi tullut Kings on muuttunut roimasti nopeammaksi joukkueeksi.
Se keikkuu Tyynenmeren divisioonassa kolmatena, vain kolme pinnaa kärkijoukkue Vegas Golden Knightsia perässä.
LUE PERJANTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Yllättävä tilastofakta – kovan rajapyykin rikkonut Aleksander Barkov kahden rankingin kärkipaikalle Anton Lundellin avulla
Näitä ei näe usein – NHL-pelaaja veivasi kiekon maaliin ilmaveivillä: “Moni maalivahti ei odota tuollaista”
Voi voi: NHL:n hurja syöttökone loukkaantui, kaksi maalia alustaneen Patrik Laineen Columbuksen leiriin pientä helpotusta
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- Nyt tuli yllättävä tieto: Liigasta tuttu suomalainen lopetti uransa 25-vuotiaana
- Carolina Hurricanes hankki MM-kultaa voittaneen ex-kärkivarauksen
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!