Voi voi: NHL:n hurja syöttökone loukkaantui, kaksi maalia alustaneen Patrik Laineen Columbuksen leiriin pientä helpotusta
NY Rangersin tehopakki Adam Fox jatkoi ilmiömäistä syöttövirettään myös perjantaiyönä alustettuaan joukkueensa ensimmäisen maalin Columbus Blue Jacketsia vastaan.
Sinitakit tosin voittivat 5-3, mutta jenkki nosti syöttömääränsä jo 40:ään ja koko kauden saldon lukemiin 7+40=47.
Pelaajasta kantautui myös surkeita uutisia, kun esimerkiksi NHL:n nettisivuilla kerrottiin tämän jonkinlaisesta loukkaantumisesta. Kyseessä on ylävartalovamma.
Se oli seurausta kontaktista Columbuksen puolustaja Vladislav Gavrikovin kanssa. NHL:n syöttöpörssin kakkonen pelasi pelasi ottelussa lopulta 15 minuuttia jättäen leikin kesken kolmannen erän alussa.
Calgary Flamesin kesän 2016 kolmannen kierroksen 66. varaus Fox pelaa tarunhohtoisessa kolmatta kauttaan. Kun hänen yhden kauden syöttöennätys on 42 napsua, menee rekordi rikki vielä tämän kevättalven aikana ja kirkkaasti.
Kamppailu toi nyt Columbus-leiriin vähän valoa, kun joukkue katkaisi kolmen ottelun tappioputken. Kun kaksi syöttöpinnaa saalistaneen Patrik Laineen tähdittämä nippu on pudotuspelipaikkaa perässä silti 12 pinnaa, on sillä kiivettävänään valtava vuori.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iso NHL-diili suomalaisvahtien uudelle joukkuekaverille
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu