IS: TPS:stä tutulle kiekkopomolle tuomio törkeästä veropetoksesta – jätti ilmoittamatta NHL-seuroilta saadut tulot
Ilta-Sanomat uutisoi torstaina, että NHL-kykyjenetsijänä toimiva entinen TPS:n huippupelaaja ja seurapomo Ari Vuori on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä veropetoksesta.
IS:n mukaan veropetos liittyy tuloihin, joita Vuori sai ollessaan Detroit Red Wingsin pelaajatarkkailijana ja Toronto Maple Leafsin Euroopan kykyjenetsijöiden johtajana.
Vuori oli jättänyt ilmoittamatta kaikki Detroit Red Wings Inc:ltä vuonna 2015 saamansa ansiotulot sekä osan Maple Leaf Sport & Entertainment Ltd:ltä saamistaan tuloistaan vuosien 2015–2019 aikana.
Vuori jätti ilmoittamatta yhteensä 461 061,20 euron ansiotulot. Hän vältti yhteensä 237 529,49 euron edestä veroja.
Vuori tunnusti menetelleensä tuomioesityksessä kerrotuin tavoin. Hänet tuomittiin rikoksesta vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän joutuu myös korvaamaan Verohallinnolle maksamatta olevat 45 236,09 euroa.
– Sen lisäksi, että veropetoksella on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaisarvioinnissa tulee ottaa huomioon pitkä tekoaika, käräjäoikeuden tuomiossa kerrottiin IS:n mukaan.
Toronto Maple Leafsin kykyjenetsijänä tällä hetkellä toimiva Vuori on toiminut myös Los Angeles Kingsin ja Detroit Red Wingsin kykyjenetsijänä.
Vuori on voittanut pelaajaurallaan Liigassa neljä mestaruutta. Hän pelasi urallaan Lukon ja TPS:n riveissä.
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?