Dallas Starsin supertähdeltä iso paljastus: tästä syystä jätti siirtopyynnön
NHL:n ”suomalaisjoukkueisiin” lukeutuvan Dallas Starsin tähtipuolustaja John Klingberg on avannut syitä lauantaina julkisuuteen tulleen siirtopyyntönsä taustalta.
Parhaillaan jo kahdeksatta kauttaan Starsin takalinjoilla luutiva ruotsalainen paljastaa medialle, että siirtopyynnön taustalla on seurajohdon vitkuttelu jatkosopimusneuvottelujen suhteen.
– Tilanne (jatkosopimusneuvottelujen osalta) on hiljentynyt hiljentymistään. Pelaajana en tunne oloani arvostetuksi tilanteessa, jossa he eivät edes neuvottele kanssamme. Puhuimme agenttini kanssa GM:lle joitain kuukausia sitten. Hän (GM Jim Nill) vahvisti, että voimme aloittaa neuvottelut muiden seurojen kanssa kartoittaaksemme tilannetta.
– En vaadi heitä tekemään treidiä välittömästi. En aio valehdella. Viime vuodet ovat olleet turhauttavia. Olen tehnyt seuralle selväksi haluni jatkaa täällä, 29-vuotias puolustaja vaikeroi.
Ruotsalaistähti paljastaa saaneensa Starsilta yhden jatkosopimustarjouksen.
– He tekivät yhden tarjouksen aikoja sitten, mutta asiat eivät ole edenneet tämän jälkeen. Olemme agenttini kanssa yrittäneet pyöritellä sopimuksen pituutta, numeroita ja muuta. Olemme yrittäneet tulla heitä vastaan monin eri tavoin. En tiedä, mitä he suunnitelevat ja onko heillä kiinnostusta pitää minua riveissään. Heidän onkin nyt tehtävä päätöksensä sen suhteen, näkevätkö he minut Starsin pelaajana myös tulevaisuudessa, Klingberg antaa painetta seurajohdolle.
Klingberg myöntää ymmärtävänsä NHL:n raa’an bisnespuolen. Miehen kärsivällisyys seurajohtoa kohtaan on silti koetuksella.
– Loppupeleissä kyse on bisneksestä. Ymmärrän sen molemmin puolin pöytää. Minun on myös pidettävä huoli omasta tilanteestani. Halusin jatkosopimuksen jo viime kauden päätyttyä. He halusivat odottaa vapaiden markkinoiden ja varaustilaisuuden yli ja ymmärsin tämän. Samaan aikaan minusta tuntuu, että olen todistanut heille kahdeksan vuoden aikana sen, millainen pelaaja olen, Klingberg lataa.
Kokenut puolustaja on pelannut Starsin paidassa 504 runkosarjapeliä ja tehnyt niissä kunnioitettavat 334 (66+278) tehopistettä. Tällä kaudella pienemmälle vastuulle jäänyt taituri on merkkauttanut 26 peliin tehot 1+16=17.
Klingberg kuittaa nykyisestä, kesällä umpeutuvasta sopimuksestaan 4,25 miljoonaa dollaria kaudessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähti loukkaantui olympialaisissa – kausi ohi!
- USA:n tähti: ”Olemme osa historiaa, kukaan ei vie tätä pois!”
- Donald Trump soitti USA:n pelaajille – hämmentävä reaktio
- Olympiafinaalissa mieletön loppu: ”Näin hampaita jäällä ja mietin: ’Ei kai taas!'”
- USA:n mestareilta liikuttava ele traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistolle
- Donald Trump reagoi heti – kommentoi USA:n olympiakultaa
- Tässä on olympialaisten tähdistökentällinen sekä MVP
- USA juhlii olympiakultaa – Kanada kaatui jatkoaikatrillerissä
- Jukurit-järkäle lähtee – siirtyy Saksan huippuseuraan
- Connor McDavid asuu olympialaisissa kattohuoneistossa – järisyttävä hintalappu!
- Urheilucastin väite: Harri Pesonen neuvottelee Liiga-siirrosta: ”Löytämässä yhteisen sävelen”
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Paljastus: useat Liiga-seurat jahtaavat SHL:n suomalaispyssyä
- Kristian Tanus jättää Tapparan – tässä uusi seura
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Liiga-seura metsästää vahvistusta: ”Puhelimet käy kuumana”
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- AL: Ilves menettää nuoren puolustajalupauksensa – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Kanadalainen pistetykki suuntaa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!