Näkökulma: NHL jäi jo sivuun – olympiajääkiekko Kiinassa aiheuttaa kohtuuttomia haasteita myös Euroopan sarjoissa

Miesten olympiajääkiekon on määrä alkaa Pekingissä kymmenes helmikuuta. NHL ilmoitti jo pelaajilleen, ettei olympiaturnaukseen ole asiaa. Seuraavaksi maajoukkueet kääntävät katseensa Euroopan sarjoihin, joita odottaa kohtuuttoman kova haaste.
Kuudesta Euroopan kovimmasta kiekkosarjasta vain kolme jää tämänhetkisen tiedon mukaan tauolle olympialaisten ajaksi. Monikansallinen KHL ja Sveitsin NLA palaavat tauolta jo kahden päivän kuluttua olympiafinaalista. Saksan DEL-liigassa pelataan tauosta huolimatta jo olympiafinaalipäivänä yksi ottelu.
Vaikka sarjat ovat tauolla olympialaisten ajan, voivat mahdolliset koronatartunnat kisojen aikana vaikeuttaa sarjojen pelaamista tauon jälkeen dramaattisesti. Tartunnan saaneet pelaajat jäävät Kiinaan pahimmillaan viideksi viikoksi eristyksiin.
Pelaajien mahdolliset ansiomenetykset tuntuvat raskaammilta, kun kyse ei ole NHL-miljonääreistä. Myös seurat, joissa pelaa enemmän maajoukkueissa pelaavia pelaajia, ovat nyt eriarvoisessa asemassa muihin seuroihin nähden, jos tartuntoja tulee.
Liiga ei jää tauolle
Kotimainen Liiga, Ruotsin SHL ja Tshekin Ekstraliga jatkavat pelejään normaalisti myös olympialaisten aikana. Sarjojen voimasuhteissa saatetaan nähdä isojakin heilahduksia, kun joukkueiden avainpelaajia lähtee maajoukkueiden matkaan.
Jälleen kiristynyt koronavirustilanne eri puolilla Eurooppaa on jo pakottanut sarjoja tekemään ottelusiirtoja. Kun pelaajia on olympialaisten ajan vielä normaalia vähemmän käytössä, tulee ottelusiirroista yhä todennäköisempiä.
Olympiajääkiekon läpiviennistä tulee vaikeaa myös Euroopassa pelaavien pelaajien voimin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa