Liigalupaukset tehoilleet hienosti – Pikkuleijonat todella lähellä Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien mestaruutta
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue on pelannut itsensä todella lähelle Kajaanissa käytävien Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien mestaruutta. Viiden maan välinen rutistus ratkeaa perjantaina yksinkertaisena sarjana pelattavan turnauksen päätöskierrokseen.
Suomi voitti Tshekin 4-3-numeroin torstaina vajaan 400 katsojan edessä. HIFK:n liigajoukkueessa taannoin debytoinyt ja heti maalin rysäyttänyt Aleksanteri Kaskimäki iski tehot 1+1. Leijonille maalasivat kertaalleen Otto Hokkanen, Lenni Hämeenaho ja Kasper Lundell.
Suomen tehokkain turnauksessa on ollut Ilveksessä Liigaa ja KOOVEEssa Mestistä pelannut suurlupaus Jani Nyman pistein 2+2.
Pikkuleijonat johtaa turnausta yhdeksällä pinnalla. Valko-Venäjälle yllättäen jatkoajalla hävinnyt Venäjä on kakkosena seitsemässä pinnassa ja Valko-Venäjä kolmosena viidellä pinnalla. Tshekki keikkuu neljäntenä kolmessa pisteessä, pelinsä jo pelannut Latvia jäi hännille nollaan pinnaan.
Myös Sveitsin piti osallistua Kajaanin turnaukseen, mutta se vetäytyi maan koronavirustilanteen takia. Vetäytymisen takia mitalipelit vedettiin pois, ja turnausformaatti muuttui yksinkertaiseen sarjaan.
Perjantaina Suomelle riittää mestaruuteen yksikin piste Venäjää vastaan. Maat huipentavat turnauksen kello 18 alkavassa ”finaalissa”, pronssi ratkeaa kello 15 alkaen Valko-Venäjän ja Tshekin välillä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!