Leijonat poikkeukselliseen EHT-turnaukseen tällä nipulla – vastassa Kanada todella erikoiseen aikaan, rakas naapuri Ruotsi jää kohtaamatta

Suomen miesten jääkiekkojoukkue hioo kuvioitaan kohti Tampereen ja Helsingin ensi kevään MM-kotikisoja seuraavan kerran ensi viikolla perinteisessä Venäjän EHT-turnauksessa.
Odotettavissa on taatusti mielenkiintoista ryminää, sillä turnauksen perusnelikon Suomi-Ruotsi-Tshekki-Venäjä lisäksi mukana on myös Kanada.
Leijonat kohtaa ensi viikolla Tshekin 16. päivä kello 19 sen kotijäällä sekä myöhemmin Kanadan (18.12.) ja Venäjän (19.12.). Nämä matsit pelataan varsin erikoisiin kellonlyömiin, Suomen aikaa aamukymmeneltä sekä puoli kolmelta iltapäivästä.
Turnauksen jälkeen ei varsinaisesti voida puhua sen sijoituksista, koska maat pelaavat eri määrän otteluita. Esimerkiksi Suomi ei kohtaa nyt ikävä kyllä lainkaan Ruotsia, mutta Venäjä koluaa jokaisen maan läpi.
Sinivalkoinen lauma lähtee peleihin alla olevalla joukkueella. Liitto julkaisi sen tänään keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa.
Maalivahdit:
29 Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
30 Heljanko Christian, Tappara Tampere
35 Halonen Niilo, HIFK Helsinki
Puolustajat:
2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
3 Friman Niklas, Jokerit Helsinki, KHL
4 Kivistö Tommi, Jokerit Helsinki, KHL
6 Honka Julius, Luleå HC, SHL
7 Kaski Oliwer, Avangard Omsk, KHL
13 Kemiläinen Valtteri, Vitjaz Podolsk, KHL
36 Seppälä Peetro, KooKoo Kouvola
38 Hietanen Juuso, HC Ambri-Piotta, NLA
50 Seppälä Mikael, Tappara Tampere
52 Pelli Arttu, HPK Hämeenlinna
Hyökkääjät:
19 Nättinen Joonas, Severstal Tšerepovets, KHL
20 Salomäki Miikka, Örebro HK, SHL
21 Tyrväinen Juhani, Luleå HC, SHL
22 Kossila Kalle, Jokerit Helsinki, KHL
23 Kemppainen Joonas, SKA Pietari, KHL
25 Karjalainen Jere, Dynamo Riika, KHL
27 Pärssinen Juuso, TPS Turku
28 Nenonen Markus, HPK Hämeenlinna
39 Merelä Waltteri, Tappara Tampere
51 Nurmi Markus, TPS Turku
60 Granlund Markus, Salavat Julajev Ufa, KHL
65 Manninen Sakari, Salavat Julajev Ufa, KHL
70 Hartikainen Teemu, Salavat Julajev Ufa, KHL
71 Komarov Leo, SKA Pietari, KHL
76 Levtchi Anton, Tappara Tampere
80 Turunen Teemu, Jokerit Helsinki, KHL
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!