Kärpät jäämässä? Pohjoisamerikkalaiselta asiantuntijalta huima arvio Nuorten Leijonien liigatähdestä – ”Eväitä NHL:ssä pelaamiseen ensi kaudella on”
Kuva: Taneli Niinimäki
Tällä liigakaudella jopa pistepörssin kärjessä käynyt Topi Niemelä on tekemässä itsestään kovaa nimeä ympäri maailman. Valtamedia The Athleticin asiantuntijat kertoivat arvionsa pelaajan tulevaisuuden näkymistä.
Suomessakin aikoinaan pelanneen Hayley Wickenheiserin mukaan Niemelän sopeutuminen pohjoisamerikkalaiseen kiekkoon on kiinni Toronto Maple Leafsin GM Kyle Dubasista.
– Liiga on hyvä sarja, ja siellä hän dominoi. Ennusmerkit ovat hyvät, Toronton pelaajakehitysosastoon kuuluva ex-pelaaja sanoi lähteen mukaan.
Niemelä oli tehnyt Liigassa ennen joulutaukoa 31 ottelussa huikeat tehot 6+18=24. Toronton vuoden 2020 kolmannen kierroksen 64. varauksen aiempi piste-ennätys oli 1+6=7. Nykyinen pistetahti on suorastaan vallaton.
Pelaajalla on erään nimettömän lähteen mukaan ”kaikki työkalut NHL:ään”. Kokonaisvaltaisuutta tulee kuitenkin petrata, ja etenkin fysiikkaa sekä kaksinkamppailuvoimaa.
– Ennen tätä kautta näytti siltä, että hän olisi NHL-tasoa perässä kaksi-kolme vuotta. Nyt ero on ehkä enää vuoden. Eväitä siellä pelaamiseen ensi kaudella on, Corey Pronman heitti.
Pelaajan kiekollisia taitoja ei siis turhaan hehkutettu jutussa. Sekin on kuulemma silmiinpistävää, kuinka Niemelä ottaa opikseen alakerran ajoittaisista virheistä.
Alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalisti edustaa Suomea Kanadan Edmontonissa pelattavissa ikäluokan tämän vuoden MM-kisoissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä