Yle Urheilu: Kuoleman porteilla käynyt Ville Koistinen selvisi lopulta säikähdyksellä: ”Tässä nyt ollaan taas ja hymy on huulilla”
Uransa päättänyt ex-puolustaja Ville Koistinen kertoi pari kuukautta sitten, että hän kävi hyvin lähellä kuolemaa. Kuntosalilla ollessaan Koistista alkoi yllättäen huimaamaan eikä hän ajatellut kyseessä olevan mitään sen kummempaa, sillä vastaavanlaiset tunteet olivat olleet tuttuja harjoitusten yhteydessä ennenkin.
Tällä kertaa tilanne olikin huomattavasti vakavampi: Koistisen päästä oli katkennut nimittäin valtimo.
– Lähdin kävelemään kohti kuntosalin respaa ja oikea jalka laahasi perässä. Henkilökunta tajusi, että nyt on vakava tilanne kyseessä ja soittivat ambulanssin. Nousin vielä itse ambulanssiin ja laitoin videoviestin perheelle, että nyt iskällä on jotain huonosti. Sen jälkeen onkin viikon verran valot pimeänä. En muista mitään, mitä on tapahtunut, Koistinen muisteli tapahtumia Yle Urheilun artikkelissa.
Koistinen vietiin leikkaukseen, joka kesti kaikkiaan kolme tuntia. Sen jälkeen hän oli teho-osastolla kymmenen päivää ja siihen päälle viisi päivää normaalilla osastolla tarkkailtavana. Mahdollisuus selviytyä tapauksesta hengissä oli 50 prosenttia.
Tällä hetkellä Koistinen rohkeneekin sanoa, että hän selvisi tapauksesta ainoastaan säikähdyksellä. Hän voi parhaillaan hyvin ja on jopa palannut takaisin samalle kuntosalille.
– Tässä nyt ollaan taas ja hymy on huulilla. Minulle olisi voinut käydä erittäin huonosti. En olisi voinut ajatella, että näin tapahtuisi omalle kohdalle. Olen urheillut koko elämäni ja olen yrittänyt urheilla ja liikkua myös peliuran jälkeen. Tällaisen jälkeen terveyttä osaa arvostaa ihan eri tavalla.
Tapauksella on ollut luonnollisesti vaikutuksensa Koistiseen, mutta ne ovat myöskin olleet positiivisia.
– Nykyisin osaan enemmän arvostaa, mitä on ympärillä kuten oma perhe ja ystävät. On tietysti monia muitakin asioita. Nyt mennään hymy huulilla, nautitaan elämästä ja toteutetaan unelmia, koska ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu.
– Pyrin jatkossa siihen, etten näyttäisi nyrpeää naamaa ihan pienistä asioista. Jos esimerkiksi auton vanteeseen tulee naarmu, se on tosi pieni asia verrattuna siihen, mitä olen käynyt läpi viime kuukausien aikana.
39-vuotias Koistinen on nähty pelaajaurallaan Liigassa, maajoukkueessa, NHL:ssä, Sveitsissä ja Saksassa. Hän voitti MM-tasolla kertaalleen sekä hopeaa että pronssia.
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä