NHL:ssä kuohuu – seuraava GM erosi tehtävästään: ”Pyydämme anteeksi kaikilta”
Anaheim Ducksin GM:nä vuodesta 2008 alkaen toiminut Bob Murray on eronnut tehtävästään keskiviikkona.
Murray kärsii alkoholiongelmasta, mikä on ollut osasyyllinen siihen, että miehen käytös alaisiaan kohtaan on ollut usein moitittavaa.
– Haluamme pyytää seuran puolesta anteeksi kaikilta, jotka ovat joutuneet Bobin huonon käytöksen kohteeksi. Odotamme, että organisaatiomme kaikkia jäseniä kohdellaan kunnioittavaksi, emmekä hyväksy minkäänlaisia loukkauksia, Ducksin omistajapariskunta Henry ja Susan Samueli kirjoittivat tiedotteessaan.
– Bob ilmoitti erostaan aamulla ja kertoi samalla aikovansa mennä hoidattamaan alkoholiongelmaansa. Vaikka emme hyväksy hänen käytöstään, tuemme täysin hänen pyrkimyksiään parantaa fyysistä ja henkistä terveyttään, tiedotteessa jatketaan.
Myös NHL otti kantaa asiaan.
– Tuemme Bob Murrayn päätöstä erota Anaheim Ducksin GM:n paikalta. Ymmärrämme, että hän hakee hoitoa henkilökohtaisiin ongelmiinsa, mutta liigassamme ei ole mitään sijaa sellaiselle käytökselle, josta saimme tiedon vähän aikaa sitten, NHL kertoi tiedotteessaan
66-vuotiaan Murrayn paikan Ducksin GM:nä ottaa toistaiseksi apulais-GM Jeff Solomon.
LUE MYÖS:
- MTV: Olli Jokiselta karu paljastus – tärkeän hyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa järisyttävä farssi – NHL-pelaajat jäämässä viime hetkellä pois?
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”