NHL-pomojen lehdistötilaisuudelle sataa kritiikkiä – yrittivät lakaista toisen kohun maton alle
NHL-komissaari Gary Bettmanin sekä varakomissaari ja lakiasiainhoitaja Bill Dalyn lehdistötilaisuus tyrmättiin täysin pohjoisamerikkalaismedioissa. Vajaan tunnin mittaisessa tapahtumassa taalaliigan pomot jäivät kiinni valheesta ja saivat kritiikkiä päätöstensä puolustelusta.
Yksi kysymyksiä kirvoittanut tapaus oli Joel Quennevillen päästäminen Florida Panthersin penkin taakse yhden pelin ajaksi hänen osallisuutensa ahdistelusyytösten käsittelyn lykkäämisessä tultua ilmi. Sportsnet nostaa esille, että pelaajatkaan eivät saa pelata otteluita kurinpitokäsittelyn ollessa käynnissä.
— En halunnut hänen tuntevan oloaan tuomituksi etukäteen, Bettman totesi lehdistötilaisuudessa tuoden useaan kertaan esille Quennevillen 876 NHL-ottelun kokemuksen päävalmentajana.
Kaksikko oli sopinut tapaavansa toisensa vasta edellä mainitun Boston Bruins -ottelun jälkeen.
Daly sen sijaan hehkutti Akim Aliun julki tuomaa Bill Petersin rasistista käytöstä ja fyysistä kurinpitoa koskevan tutkinnan olevan ohi ja kertoi NHL:n olleen yhteydessä Aliun edustajiin mahdollisista seuraavista vaiheista. Tshekin pääsarjaan uransa toissa kaudella lopettaneen entisen NHL-hyökkääjän lakimies ei ollut asiasta samaa mieltä.
This is news to me & not true. I am Akim’s rep & NHL has not been in touch with us for over a year. Also, investigation was into broader issues of racism Akim experienced entire career in NHL & not limited to Peters. Witnesses we told them about haven’t been contacted.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia