Mitä ihmettä? Yhdysvaltalaispelaajan tarina naurattaa podcastissa – ilmoitti siirtyvänsä ammattilaiseksi Suomen 3. divisioonaan: ”Tulee puku päällä tiistai-illan lepakkovuorolle”

Tällä kaudella Hämeen 3. divisioonassa jääkiekkoa pelaava Mäntän Kiekko-Pojat (KiePo) teki kesän aikana useita ulkomaalaishankintoja. Yksi näistä pelaajista nousi keskustelun aiheeksi suositussa Puun takaa -podcastissa.
Jani Säterin ja Aki Keinäsen isännöimmässä podcastissa puhe keskettyi hetkeksi aikaa puolustaja Sean Goariin, joka saapui täksi kaudeksi KiePoon Yhdysvalloista. Goar on kertonut sosiaalisessa mediassa lähteneensä ammattilaispelaajaksi Suomeen, vaikka hän pelaa siis harrastetasolla.
– Kolmosdivarin jengi KiePo kaivoi tälle kaudelle kymmenkunta ulkkaria pelaamaan, joista yksi kiittelee, että hän on päässyt ulkomaille pelaamaan ammattilaiseksi. Sarjana siis Hämeen kolmosdivari. Jumalauta, hän pitää itseään ammattilaisena, ja pelaa jossain Mäntän KiePossa kolmosdivaria, Säteri aloittaa ihmettelyn ja jatkaa:
– Kuvana hänellä on Instagramissa sopimuksen allekirjoituskuva. Ihan kuin johtaja olisi signannut juuri NHL-sopimuksen, mutta hän istuu jossain kemikaalivarastossa kirjoittamassa nimeään paperiin ja on lähdössä Suomen Mänttään.
– Ajattelin ensin, että onkohan tämä Goar tosissaan, vai onko hän joku maailmanluokan värittäjä ja vetää tämän läpällä. Mutta kyllä hän tässä kirjoittaa, että tämä on hänen unelmiensa täyttymys. Hän tulee myös puku päällä tiistai-illan lepakkovuorolle, Säteri kertoo.
Selvennyksenä: Goar ei ole siis pelannut koskaan otteluakaan ammattilaisena, vaikka sellaisen kuvan voisi saada hänen sosiaalisesta mediastaan. Tilastoihin perehtyneen Eliteprospect-sivuston mukaan yhdysvaltalainen ei myöskään pelannut viime kaudella missään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Ilveksen maajoukkuetähti löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen: Eric Staal löysi töitä NHL:ssä!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Utahin NHL-seuran nimi selvisi – tässä uusi logo!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV Urheilu: Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli MM-kisoissa!
- Kaksi kultaleijonaa jatkaa uraansa Tshekissä
- KooKoo pelaajakaupoilla – naarasi puolustajan Lukosta!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria kosiskellaan Eurooppaan
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Eemeli Suomi löysi uuden joukkueen!
- HIFK kiinnitti Liigan pistelingon – konkarivahdille jatkosopimus