Ässät antoi päävalmentajalleen potkut! Korvaajaksi tuttu maailmanmestarivalmentaja
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässät on antanut potkut päävalmentaja Ari-Pekka Selinille ja valmentaja Pasi Arvoselle. Joukkue majailee tällä hetkellä Liigan sarjataulukon pohjalla.
– Olen todella todella pettynyt, että jouduimme tähän tilanteeseen. Emme ole onnistuneet saavuttamaan asetettuja tavoitteitamme urheilulliseen menestykseen liittyen ja meidän oli tehtävä tämä muutos, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kommentoi.
Ässien uudeksi päävalmentajaksi nousee Karri Kivi. Hän tuttu nimi Porissa, sillä hän valmensi Ässät mestaruuteen kaudella 2012-13. Hän pääsi myös juhlimaan maailmanmestaruutta Nuorten Leijonien päävalmentajana. Kiven sopimus on loppukauden mittainen.
– Karri Kivi oli vaihtoehdoistamme paras tilanteeseemme. Uskomme, että Karri pystyy omalla johtamisellaan ja kokemuksellaan selkeyttämään tilannettamme ja vapauttamaan suorittamista parantavaa energiaa joukkueessa. Karrilla on hyvä paineensietokyky ja malttia, jota muutostyössä aina tarvitaan. Hän on nähnyt Ässissä monia vaiheita, tunteiden kaikki ääripäät ja tietää mihin tulee mukaan, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!