Yli 30 minuuttia! Kärppien maajoukkuepakki Atte Ohtamaa kellotti täysin järjettömän peliajan
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien maajoukkuepakki Atte Ohtamaa oli Liigan peliaikakuningas jo ennen lauantaita, kun hänen ottelukohtainen peliaikakeskiarvo oli järkyttävä 26.05. Lukko-pakki Vili Saarijärvi keikkui tilastokakkosena lukemin 24.20.
Lauantaina SaiPaa vastaan yhden maalin iskenyt Ohtamaa kellotti taas aivan järjettömän peliajan. Toisessa erässä hän oli jäällä vajaat 12 minuuttia ja toiselle tauolle tultaessa peliaika oli yli 21 minuuttia.
Ohtamaan vastuu ei laskenut Kärppien 1-3-vierasvoittoon päättyneen ottelun päätöserässäkään, ja vastuuta irtosi lopulta hämmästyttävät 31.15. Pelaaja oli siis kaukalossa useammin kuin vaihtopenkillä.
Viikonloppuna tappiota ja voittoa todistaneessa oululaislaumassa on painotettu sitä, ettei liian iso pelaajamäärä ole hyvästä edes poissaolojen piinatessa ja kuorman kasvaessa kärkimiesten harteille.
– En osaa sanoa pelaajien kierrättämiseen mitään, keskityn omaan ruutuun. En hirveästi muiden pelejä ajattele, kauden reilussa kahdessa pelissä vain yhden maalin päästänyt ja SaiPaa vastaan toisen startin saanut Joel Blomqvist sanoi viikonloppuna.
LUE MYÖS:
Upean kunnian lauantaina saanut ex-liigapelaaja muisteli – tällaisessa hetkessä uran lopettamispäätös kypsyi: ”Se oli se hetki”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta