Upean kunnian lauantaina saanut ex-liigapelaaja muisteli – tällaisessa hetkessä uran lopettamispäätös kypsyi: ”Se oli se hetki”

Liigauransa kauteen 2019-20 lopettanut SaiPa-ikoni Ville Koho sai lauantaina upeimman mahdollisen kunnian, mitä pelaaja seuralta voi saada. Seuraikonin numero kahdeksan nousi Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin kattoon ikiajoiksi.
Liigassa ja SaiPassa 19 kautta pelanneelle Koholle pidettiin tunteikas tilaisuus puheineen, ja tunteikas oli myös päivänsankarin puhe. Hän kertoi siinä muun muassa siitä hetkestä, jolloin uran lopettamispäätös kypsyi.
– Elettiin vuoden 2019 joulukuuta, normaalia runkosarjan peliä. Oli normaalit rutiinit, alkulämmittelyt ja hyppäsin pyörän selkään. Oli tapana polkea kahdeksan minuuttia, mutta kuuden minuutin kohdalla tajusin, että kirjoitan tätä puhetta päässä, pelaaja valaisi paidan jäädytystilaisuudessa.
– Se oli se hetki, kun tajusin, että ura tulee päättymään keväällä 2020.
Koho oli kysellyt ennen tätä muilta, että mistä eläkkeelle siirtymisen ajan tietää tulleen.
– Kaikilla oli sama vastaus – kyllä sen tietää, se tunne tulee.
Lappeenrantalainen pelasi pääsarjassa 853 runkosarjan ottelua pistein 102+158=260, 48 pudotuspeliottelun saldo oli 5+8=13. Koho voitti urallaan A-nuorten Suomen mestaruuden kauden 2001-02 päätteeksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Micke-Max Åsten vaihtamassa uuteen joukkueeseen!
- Urheilucast: Ilves ryöväsi toisen Liiga-seuran tehomiehen – kaksi hyökkääjää loikkaa kilpailijan leiriin
- Leijonille järkälemäinen vahvistus NHL:stä!
- Oho! HPK julkaisi kerralla kuusi jatkosopimusta – ja lisää on luvassa
- Jokerit-omistajalta kannanotto kabinettinousun puolesta: ”Kaikki tietävät mikä on oikea ratkaisu”
- Hämeenlinnassa puhaltavat muutoksen tuulet: nämä 11 pelaajaa jättävät HPK:n
- Raju väite NHL:n kulisseista: Suomalaistähti haluaa vaihtaa joukkuetta
- KalPa haki vierasryöstön Lappeenrannasta – tasoitti Liigan finaalisarjan
- Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa
- Leijonat karsi MM-leiriryhmäänsä – 7 pelaajaa ulos joukkueesta
- MTV: NHL:ssä pelannut suomalainen siirtyy Liigaan!
- Kärpiltä hirmukaappaus: Liigan supertähti haaviin!
- Huipputehot Ruotsissa takonut suomalaishyökkääjä palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Jyrki Jokipakka vaihtaa maisemaa – iso Liiga-siirto vireillä!
- Lehti: TPS:n tähtihankinta paljastui flopiksi – tässä miehen uusi osoite!
- Suomalainen huippuvahti: Ura ohi!
- Lehtitieto: Yli 600 SHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Lähde: Kolossimainen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Leijonat vahvistuu – NHL-järkäle lähtee MM-kisoihin!
- Lähde: Colorado jää taakse – kultaleijona palaamassa Eurooppaan