Patrik Laineen NHL-kausi alkoi erittäin vahvasti, ja viime vuoden vaikeudet näyttivät jääneen kauas taakse. Hän kauden alussa oli viiden ottelun pisteputkessa ja iski sen aikana tehot 2+4=6.

Viime aikoina Laine on näyttänyt viilentymisen merkkejä. Kahteen viime otteluun hän ei ole saanut aikaan tehoja.

Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja Brad Larsen ei anna ykköstykilleen armoa. Vaikka tehoton putki on vain kahden ottelun mittainen, Larsen antoi varoituksen Laineelle ja ykkösketjulleen viimeisen tappiomatsin jälkeen.

– Patty ei pelannut hyvin. Tässä ottelussa ja aiemmissa on luotu paljon maalintekopaikkoja, mutta ei ole mennyt sisään. Jos homma ei toimi, saatamme kokeilla jotakin erilaista. Ehkä ennen New Jersey -ottelua tehdään päätöksiä, Larsen sanoi.

– Ykkösmiestemme täytyy johtaa joukkoja. Nyt he eivät täyttäneet ruutuaan, eivätkä pelanneet tarpeeksi kovaa. Kyse ei ole pelkästään ykkösketjusta, mutta eivät he turhaan ole kärkimiehiämme. Nyt kun olemme tien päällä, heidän on annettava parastaan. Eikä vain alussa, vaan koko kolmen erän ajan.