Tappara – Ilves: Hakametsän derbyssä tasaista
Liiga
Tappara – Ilves
Torstai 16.09. klo 18:30
Torstaina liigassa pelataan vain yksi ottelu, mutta se on suomalaisen jääkiekon ydinmehua – Tampereen derby Tapparan ja Ilveksen välillä. Tämä syksy on viimeinen perinteisessä Hakametsässä, ja sydäntalvella joukkueet muuttavat uudelle kansiareenalle. Nostalgiaa on siis ilmassa – mutta myös ainainen kisa Tampereen herruudesta.
Tappara lähti kauteen yhtenä suurimmista suosikeista, mutta sen peli ei ole avausviikonlopun perusteella ihan uomissaan. CHL:ssä peli oli mallikasta, mutta sekä HPK:ta että Sportia vastaan eivät kirvesrinnat olleet odotetulla tasolla. Huonommalla tuurilla molemmat pelit olisivat voineet päättyä tappioon. Otto Rauhala on ollut tähän asti nahkean lauman paras pistemies. Runkosarja on pitkä, eikä kirvestä todellakaan kahden pelin perusteella heitetä kaivoon.
Ilves alkaa päästä vauhtiin – viimeiset harjoitusottelut ja sarja-avaus Turussa lupaavat hyvää. TPS-ottelu oli hyvätasoinen ja vauhdikas. Ilves oli lopulta tasaisessa ottelussa isäntiä kurinalaisempi, ja nappasi matkaansa täydet pisteet. Joni Ikonen kuittasi ottelussa kolme syöttöpistettä. Viime kausi Ilveksellä oli laskusuuntainen, kun kovat lainapelaajat katosivat rapakon taakse, mutta nyt joukkue näyttää loppukauteen verrattuna hieman vahvemmalta ja tasapainoisemmalta.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelu on lähtökohtaisesti tasainen. Tapparan perustaso voi olla korkeammalla, mutta tämän hetken vire on hieman kysymysmerkki. Paikallispeli kyllä sytyttää molemmat joukkueet. Näillä kertoimilla yritys lähtee tupsukorvien suuntaan: Ilves voittaa ottelun (60 min) kertoimella 3,05. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu