Sport – KooKoo: Jatkoa kotivoitoille?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Sport – KooKoo
Perjantai 24.09. klo 18:30
KooKoo matkustaa perjantaina Vaasaan, ja yrittää aiheuttaa Sportille kauden ensimmäisen kotitappion. Helppoa urakasta ei ole tulossa, sillä vaasalaisten meininki kotikaukalossa on ollut hyvää. KooKoolla on ollut tähän asti hetkensä, mutta kokonaisuus ei ole oikein vakuuttanut. Vaasaan Kouvolan pojat lähtevät ehdottomasti haastajina.
Sportilla on alla komea päänahka, kun Risto Dufvan kiekkosoturit paineistivat Lukon nurin puhtaasti 4-0. Hallitseva mestari taisteli parhaansa mukaan ja laukoi paljon, mutta Rasmus Reijola ei ollut yllätettävissä. Sport on napannut jo kolme suoraa kotivoittoa – Kuparisaaresta ovat poistuneet pisteittä myös KalPa ja Tappara. Näin ollen myös perjantaina Sportilta voisi odottaa ehjää suoritusta.
KooKoo on tuskaillut alkukaudesta tehottomuuden kanssa, mutta KalPaa vastaan hanat aukesivat kunnolla. Lukosta siirtynyt Heikki Liedes on ollut alkukaudesta kouvolalaisten paras maalintekijä. Olli Salon suojateilla on ollut sangen helppo ohjelma sarjan alussa, eikä joukkue ole vielä onnistunut kunnolla vakuuttamaan. Viikonlopun Pohjanmaan kiertue onkin joukkueelle kova testi.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaasalaisten kotikunto on ollut vakuuttava, ja KooKoo ei ole toistaiseksi vakuuttanut, vaikka KalPaa vastaan verkko heiluikin kunnolla. Vetohommissa kotivoitto maistuu parhaiten – Sportin kotisaldo saattaa tänään komistua entisestään. Vetosuositus on Sport voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,90. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Dallas Starsille hurja vahvistus
- Jacob Trouban tempulla karmea seuraus!
- Leijonat: yllätysnimi mukaan!
- NHL:ssä pelanneelta suomalaiselta yllätysilmoitus TikTokissa: uusi joukkue!
- Kärpistä tuttu suomalaisvahti uusi seura!
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun maalitykin
- Jääkiekon U20 MM-kisat 2026
- Huhut kiihtyvät: onnistuuko Edmonton nappaamaan maalivahtivahvistuksen?
- Aatu Rätyllä huikea ilta NHL:ssä! Teki ruotsalaisvahdin naurunalaiseksi
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa