Lukko – Kärpät: Kärpät länsirannikon kiertueella
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Lukko – Kärpät
Perjantai 16.09. klo 18:30
Lukko taipui avauskierroksella kotonaan TPS:lle, mutta on sen jälkeen saanut elämänlangasta kiinni, ja tällä hetkellä homma näyttää jo hyvältä. Kärppien alkukauteen on tähän mennessä mahtunut selkeä voitto ja jatkoaikatappio. Homma on oululaisilla hieman nupullaan. Viikonloppuna Kärpät tekee länsirannikon kiertueen, josta olisi syytä odottaa tulosta.
Avaustappion jälkeen Marko Virtasen Lukko otti vakuuttavan voiton Ässistä ja haki tasaisessa ottelussa pisteet HIFK:lta. Kristián Pospíšil teki kaksi maalia ja hiljensi Nordiksen jatkoajalla. Ottelussa riitti vauhtia ja tunnetta – raumalaiset ovat menneet huomattavasti eteenpäin sitten sarjan avausmatsin, jolloin joukkueen pelissä oli vielä huomattavia valuvikoja.
Kärppien avausvoitto JYPistä oli selkeämpi kuin pelitapahtumien puolesta olisi voinut arvella. Toisessa kotiottelussa HPK:ta vastaan oululaisilla oli vaikeuksia kiekollisessa pelissään, ja vaikka homma parani hieman päätöserässä, meni peli jatkoajalle. Siinä Kerho oli tylyn tehokas, ja Lauri Mikkolan suojatit joutuivat tyytymään yhteen pisteeseen. Oululaisten alku on siis välttävä, mutta minkäänlaista loistoa ei kauden tässä vaiheessa ole havaittavissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Lukko näyttää tällä hetkellä valmiimmalta yhdistelmältä, ja vetoja sovitellaan kotivoittoa varten. Mitään vedonlyönnin riemujuhlaa ei kotikerroin ole, mutta se on silti paras merkki tähän otteluun: Lukko voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,01. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä