Lappeenrannan SaiPan 21-vuotias hyökkääjä Ville Petman on pelannut alkukaudella tehokkaasti.

Kuuden pelatun ottelun jälkeen Petman on tehtaillut jo pisteet 4+1=5. Tuolla saldolla nuorukainen on myöskin tällä hetkellä joukkueensa paras pistemies.

Petman on pelannut nyt Liigassa edellisen kolmen kauden aikana. Viime kausi sujui jo SaiPassa, mutta sitä edellisen kahden sesongin aikana hän edusti Lukkoa. Ennen tätä kautta Petman oli tehnyt Liiga-urallaan vain kolme maalia ja esimerkiksi viime kaudella hän osui tolppien väliin vain kerran. Nyt hänen uransa maalimäärä on siis jo enemmän kuin tuplaantunut muutaman pelatun ottelun jälkeen.

Liigassa Petman on nyt ehtinyt pelaamaan yhteensä sata ottelua tehopistein 7+11=18. Maajoukkueurallaan hän on ollut voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2018. Vuoden nuorempi velipoika Mikko Petman pelaa tällä hetkellä Lukossa.