Lähde: Koronarokotteesta kieltäytynyt NHL-tähti kysyi siirtoa pois!
Koronarokotteesta kieltäytynyt puolustaja Travis Hamonic on tällä hetkellä ulkona Vancouver Canucksin päivittäisestä toiminnasta.
Canucks-GM Jim Benning teki viime viikolla lehdistötilaisuudessa selväksi, että yksikään rokottamaton pelaaja ei pelaa hänen NHL-seurassaan alkavalla kaudella.
Vancouver Hockey Now -sivusto onkin nyt saanut sisäpiirilähteeltään tiedon, että 31-vuotias kanadalaispuolustaja on pyytänyt kauppaamista Yhdysvaltojen puolelle.
– Ironista, että Long Islandista lähemmäksi kotiaan (Manitoba) halunnut Hamonic olisi valmis hyväksymään – ja peräti pyytää – siirtoa takaisin Yhdysvaltoihin. Tilannetta lähellä oleva lähteemme kertoo, että Canucks harkitsee myös vaihtokauppaa. Benning ei ole vielä kommentoinut asiaa, Vancouver Hockey Now -sivusto kirjoittaa.
The Athletic -sivuston Canucksin sisäpiiritoimittajan Rick Dhaliwal kertoi aikaisemmin tiistaina, että Hamonic pohtii parhaillaan eri vaihtoehtoja. Dhaliwalin mukaan Hamonicin vaihtoehtoina on pahimmillaan NHL-kauden 2021-22 jättäminen väliin tai eläkkeelle jääminen.
Jos Hamonic haluaa jättää tämän kauden väliin, hänen täytyy NHL:n sääntöjen mukaan ilmoittaa siitä ennen perjantaita.
Viime heinäkuussa kaksivuotisen ja kuuden miljoonan dollarin (3mil AAV) jatkosopimuksen Canucksin kanssa rustannut Hamonic kuuluu joukkueensa tärkeimpiin puolustajiin. Kokenut kanadalainen teki viime kaudella 38 ottelussa tehopisteet 3+7=10.
Hamonic on pelannut NHL:ssä yhteensä lähes 700 ottelua New York Islandersin, Calgary Flamesin ja Vancouver Canucksin riveissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?