Tshekkiläismaalivahti Patrik Bartosak siirtyi täksi kaudeksi KHL:ään Amur Havarovskin joukkueeseen. 28-vuotias veskari oli torjuntavuorossa lauantain ottelussa Metallurg Magnitogorskia vastaan.

Ensimmäisen erän jälkeen Amur johti vielä ottelua 2-0, mutta toisessa erässä Magnitogorsk tykitti neljä maalia alle 12 minuuttiin. Tämä riitti myös Bartosakille, joka vedettiin pois maalinsuulta tässä vaiheessa. Jevgeni Alikin vartioi veräjää loppupelin ajan. Magnitogorsk eteni lopulta voittoon lukemin 6-2.

Vaihtoon luistellessaan Bartosak menetti täysin hermonsa. Hän hajotti mailansa lyömällä sen laitaan. Vaihdossa istuneet joukkuetoverit joutuivat olemaan varuillaan, etteivät saaneet mailanpalasista osumaa. Videon tilanteesta näet alta tai täältä.

Bartosakin KHL-uran alku on ollut vaikeahko. Hän on esiintynyt tolppien välissä kolmessa ottelussa, joissa torjuntaprosentti näyttää lukemaa 89,58%. Voittoja hän ei ole onnistunut vielä napsimaan.

Viime kaudella Bartosak nähtiin Pelicansin paidassa. Hän pelasi 41 ottelua tilastoin 91,3%, 2,19 ja neljä nollapeliä.

KHL

@khl_eng
😡
4 GA in one period mood.