Ei Jarkko Immonen eikä Jani Tuppurainen – Jukurit nimesi ensi kauden kapteeninsa
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue Jukurit tiedotti perjantaina nettisivuillaan, että mikkeliläislaumaa kipparoi ensi kaudella Petrus Palmu. Uutta hyökkääjäkasvoa komppaavat apukapteenit Jesper Piitulainen, Jani Tuppurainen, Axel Rindell ja Jarkko Immonen.
Päävalmentaja Olli Jokinen kertoi roolin olevan hyökkääjälle hyvä kasvun paikka.
– Halusimme kapteenin, joka pystyy näyttämään päivittäisessä tekemisessä esimerkkiä, ja viemään valmentajien viestiä eteenpäin. Petu on nyt kapteeni ensimmäistä kertaa miesten tasolla, ja tämä on hänelle hyvä paikka opetella, mitä päivittäinen johtaminen on. Hänellä on ympärillä myös hyvä ja kokenut kapteenisto.
Joensuulaislähtöinen pelaaja kantoi viime kaudella saksalaisen ERC Ingolstadtin paitaa kaikkiaan 38 pelissä pistein 9+13=22 (-1). Suomessa hän pelasi edellisen kerran kausina 2018-20 TPS:n ja JYPin väreissä.
– On kunnia-asia päästä tällaiseen tehtävään. Aion johtaa näyttämällä esimerkkiä pelatessa, kopissa ja kentän ulkopuolella. Aion olla oma itseni, enkä muuttaa sen enempää mitään. Kun tulee vastuuta, pystyn kuitenkin myös vaatimaan tilanteen tullen, tuore kapteeni kuvaili.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta