Ässät – Lukko: Satakunnan derby vetokohteena
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Ässät – Lukko
Lauantai 25.09. klo 18:00
Ässät ja Lukko taistelevat lauantaina Satakunnan herruudesta. Kummankaan joukkueen alkukausi ei ole ollut mikään täysosuma, ja paikallispelistä haetaan varmasti parempia asemia jatkoa ajatellen. Valmentajilla on ottelussa näytettävää – Ari-Pekka Selinin työpaikan kohtalosta on ehditty jo spekuloida alkukauden aikana. Myös Marko Virtasen kuherruskuukausi on auttamatta ohi.
Ässät haki viikolla Mikkelistä kaksi pistettä, vaikka oli ottelussa paikoitellen hyvin suurissa vaikeuksissa. Edellinen kotiottelukaan ei vakuuttanut, sillä Kärpät ratkaisi pelin jo ensimmäisessä erässä. Ässien alakerta on ollut tähän asti hyvin haavoittuvainen. Lisäksi tulivoima on aivan liian harvojen hyökkääjien varassa. Paikallisottelut ovat olleet porilaisille viime aikoina hyvin vaikeita, ja tähän olisi nyt saatava muutos.
Lukon viikko on ollut hyvin kaksijakoinen. Sportia vastaan joukkue niiasi melko täydellisesti, eikä Tapparaakaan vastaan ollut helppoa. Paikoitellen otteet ovat hyviä, mutta peli saattaa hajota äkkiarvaamatta – ja varsinkin alakerrassa touhu on pahimmillaan ollut suoranaista sekoilua. Laatua Lukolta kuitenkin löytyy, kun se vain saadaan esiin. Kuitenkin Tappara pääsi turhan usein hyville maalintekopaikoille.
Lyö vetoa ottelusta:
Derbyt ovat aina oma lukunsa, mutta vedoissa mennään yksinkertaisella taktiikalla ja perusluokka edellä. Ässät on tällä hetkellä otollinen vastapelijoukkue, ja vedot laitetaan vierasvoitolle: Lukko voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,26. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä